... Yhtä juhlaa ...

Kun Bella oli vihdoin saapunut luoksemme, niin seuraavana oli vuorossa ristiäiset. Nimi ja kummit oli mietitty jo aikaa sitten, joten näiden osalta ei suunnatonta stressiä tullut. Lähinnä stressasin kotimme siivouksesta ja siitä, mahtuvatko kaikki vieraat pieneen olohuoneeseemme. Asumme pienehkössä omakotitalossa ja kutsuttuja vieraita oli noin parikymmentä ja illalla vielä erikseen ystävämme. Halusin tilanpuutteesta huolimatta järjestää kotikasteen, kirkkokasteen sijaan. 

Juhlien suunnittelu lähti tietysti liikenteeseen kutsukorteista. Itse rakastan kaikenlaista askartelua ja näpertelyä, joten oli itsestäänselvyys, että kortit tehdään itse. Onneksi kutsuja täytyi lähettää vain 14 kappaletta, oli niissä meinaan niin kova työ. Olin kuitenkin tyytyväinen, etten päätynyt kaupan valmiskortteihin. Tuli niistä kutsuista sen verran hienot, vaikka itse sanonkin!

Tärkein asiahan on tietysti kastepuku! Bella kastettiin sukumme kastemekossa. Samassa jossa minut ja äitini on kastettu. Alunperin puku oli hyvin  yksinkertainen puuvilla-mekko, johon sai pujottaa esim. tytölle vaaleanpunaiset nauhat helmaan ja rinnukseen. Halusin kuitenkin puvusta hieman enemmän omannäköiseni, joten ryhdyimme äidin kanssa toimeen; mekko sai pitsiä pintaan ja vyotärön kohdalle ompelimme ison rusetin. Halusin yös poiketa perinteistä ja laittaa vaaleanpunaisten nauhojen sijaan lilahtavan harmaat nauhat. Puku koki täydellisen muodonmuutoksen pikkurahalla ja pienellä vaivannäöllä.. En voisi olla tyytyväisempi lopputulokseen.

Suvun kastemekko

Suurimmat järjestelyt oli nyt hoidettu ja loppujen lopuksi muutkin asiat järjestyivät aika helposti. Tarjottavaksi väsäsimme äitini kanssa 3 voileipäkakkua sekä ison täytekakun. Erikoisruokavaliota noudattavia varten olimme tehneet gluteiinittoman piirakan ja suklaakakun. Erittäin yksinkertaiset tarjottavat siis..

Itse kastepäivä oli 24.11.2013. Olin turhaan pelännyt tilanpuutetta, sillä loppujen lopuksi mahduimme kaikki oikein hyvin kotiimme. Kaste suoritettiin lyhyemmän kaavan mukaan, koska emme Peten kanssa kumpikaan ole kovinkaan uskonnollisia ihmisiä. Muutaman virren ja alkusanojen jälkeen pappi kastoi tytön Isabella Amelia Sahlaksi. Olimme pitkään miettineet, että kumpi sukunimi neidille annetaan, mutta koska minun sukunimeni on se harvinaisempi, niin päädyimme siihen. Bellan etunimet olisivat kyllä sopineet paremmin isän sukunimen kanssa, mutta emme halunneet enää lähteä muuttamaan etunimiä, jotka olimme valinneet niin kauan sitten.

Päivänsankari käyttäytyi koko päivän oikein mallikkaasti. Ei kiukuttanut edes pään kastelu tai ihmisten hälinä. Oikeastaan hän näytti suorastaan nauttivan, kun sai kaikkien jakamattoman huomion ja pääsi kiertämään sylistä syliin. 

Bell's ehti ottaa juhlahumun keskellä myös pienet päikkärit.

Kastelahjoja tuli valtavasti, mutta on muutama, joista pidin aivan erityisesti. Perinteisesti tärkeimmäksi mielletään yleensä kummilusikka, joiden mallit eivät ole minun lapsuudestani muuttunut mihinkään. Bella sai kuitenkin sylikummiltaan juuri sopivan erikoisen ja perinteitä rikkovan, mutta silti niin kauniin, Kalevalan lusikan.

Mamman ja pappan tuoma Nalle Puh-valokuvakehys, sekä Juuso-kummilta (enolta) saatu karuselli olivat myös mielestäni aivan ihania ja ne ovatkin saaneet oikein aitio paikat Isabellan huoneesta. 

Alla vielä kuvat kummilusikasta ja karusellista.

Sincerely yours: kara-x

... Bella tuli taloon ...

No niin, eli nyt olisi tarkoitus kertoa hiukan tunteita raskausajalta ja tapaa, jolla Bella saapui luoksemme. Täysin yksityiskohtaisesti en kuitenkaan ala tarinaa kertomaan, enkä usko, että sellaista kukaan ulkopuolinen haluaisi lukeakkaan.

Raskaus oli toivottu ja nimikin oli pienokaiselle mietitty jo valmiiksi. Alkuraskaus oli itselleni kuitenkin aika rankka.. Pahoinvointia kesti viikolle 23 saakka ja vaikka lapsi oli toivottu, niin välillä sai masennus tiukan otteen ja teki mieli jättää koko leikki kesken. Masennukset kuitenkin loppuivat, kun asia alkoi tulla itselle todellisemmaksi, eli aloin tuntea sikiön liikkeitä. Saatuamme tietää, että lapsi tulee todennäköisesti olemaan tyttö, alkoi se vaatteiden ja muiden tarvikkeiden ostelu. Tavaraa tuli haalittua ehkä vähän liiaksikin. Tässä vaiheessa aloin jo odottaa lapsen syntymää ja loppuraskaus menikin ihan viime metreille asti oikein hyvin.

Itse synnytykselle en ollu uhrannut montaakaan ajatusta. Ainoa huolenaihe oli, että olisin itse toivonut sektiota ja kaikki merkit viittasivat siihen, että normaaliin synnytykseen sitä joutuu. Asia ei oikeastaan pelottanut minua, mutta silti mielessäni kävi kysymys: "Miksei vauvoja saa tilattua postimyynnistä tai e-baystä?!!"

Ensimmäinen kuva Bellastamme

Torstaina, noin kaksi viikkoa ennen laskettua aikaa, jouduin kuitenkin tarkastuksiin korkean verenpaineen vuoksi.. Lääkäri epäili raskausmyrkytystä ja käski minun jäädä osastolle, jotta synnytys voidaan käynnistää seuraavana päivänä.

Osastolle mennessäni mieli oli aika tyyni. Jännitin toki tulevaa, mutta saisinhan sentään nukkua vielä yhdet kunnon yöunet ennen, kuin alkaisi tapahtua.

Yhtäkkiä muistin, että autooni tarvitsisi mennä lisäämään parkkiaikaa, ettei vain tulisi sakkolappua tuulilasiin. Menin ilmoittamaan hoitajille, että käyn siirtämässä parkkikiekkoa, kun hoitaja totesikin; "Et kyllä lähde mihinkään. Nyt aletaan käynnistämään!" Siinä vaiheessa iski paniikki! Hoitaja totesi, että lääkäri tekee tietyn määrän käynnistyksiä päivässä ja minä satun sopimaan tähän väliin oikein hienosti. Itse mietin vain, että minusta tämä oli kaikkea muuta, kuin sopiva väli! Mitenkäs se parkkikiekon siirtäminen?!

Seurasin kuitenkin hoitajaa kiltisti toimenpidehuoneeseen, päällimmäisenä ajatuksena se, että jos kaiken tämän kunniaksi saan sen samperin sakon, niin ei hyvä heilu! Seuraava ajatus oli, että jos heti käynnistelyn jälkeen soitan Petelle, että lähtee töistä tulemaan, niin ehkä hän ehtisi siirtää autoni pois sakkouhan alta. Vasta tämän jälkeen ajattelin, että ehkä sille äijälle olisi ihan hyvä soittaa jonkun muunkin asian takia, kuin vain välttääkseen muutaman kympin sakot!

Kaikki kuitenkin eteni erittäin hitaasti ja Petekin ehti hyvin paikalle. Tässä vaiheessa emme olleet siirtyneet vielä edes synnytysosastolle.

Kaikki tuntui olevan hyvin, kunnes pikkuisen sydänkäyrät alkoivat romahtelemaan. Se oli ehkä elämäni kamalin hetki. Neiti ei ilmeisesti pitänyt kyseisistä käynnistys menetelmistä ja siksi nämä romahdukset. Käyrää seurailtiin vielä puolisentuntia, mutta koska romahduksia tuli edelleen, oli meidän aika siirtyä osastolle.

Siellä osastolla minä sitten kärvistelin kivuissani, ainoana kivunlievityksenä ne saakelin lämpimät kaurapussit, jotka kiroan kyllä suoraan alimpaan.......

Oksitosiinia tiputettiin ensin 6 tuntia, jonka jälkeen sain nukkua yön yli ja aamulla tiputettiin toiset saman verran. Kivut olivat todella kovat, eikä tilanne ollut edennyt mihinkään. Lopulta perjantaina 27.9, aneltuani moneen kertaan, minut suostuttiin kärräämään leikkaussaliin sektiota varten. Leikkaus ja sen toimenpiteet kestivät tuskin tuntia kauempaa ja klo 15.02 sain maailman suloisimman tyttö-vauvan ensimmäistä kertaa syliini. Tunne oli sanoinkuvailemattoman mahtava. Ja kaikki kokemani... noh, se oli kaikki sen arvoista, että sain vihdoin pidellä lastani. Tyttö syntyi terveenä ja vieläpä sektiolla, niin kuin olin halunnut.. Enempää en olisi voinut toivoa.

Bella muutaman tunnin ikäisenä. Mitat: 2760g ja 48,5cm

Nyt oli minulla edessäni leikkauksesta toipuminen. Minulle nousi korkea kuume ja tulehdusarvot poukkoilivat yli kahdensadan. Joka ikinen aamu otettiin verikokeita ja uutta kanyylia jouduttiin laittamaan niin usein, että käteni olivat aivan täynnä arkoja mustelmia. Olin hyvin heikossa kunnossa ja voimani olivat niin loppu, ettei vauvan hoitamisestakaan tullut oikein mitään. Aina täytyi soittaa hoitaja paikalle, kun ei edes sängystä meinannut päästä ylös. Näiden päivien aikana suurin apu tuli kuitenkin Peteltä, joka uskollisesti saapui aina töiden jälkeen, välillä vain katsomaan, kun minä nukun kuumehöyryissäni.

Vauvalla oli sentään kaikki hyvin. Ensimmäisinä päivinä todettiin pientä keltaisuutta, mutta sekin oli hoidettu yhdellä valohoidolla. 
Sairaalassa ollessamme oli yksi rankempi yö, jolloin Bella ei nukkunut käytännössä ollenkaan ja piti näin ollen myös minua hereillä. Siinä kohtaa minulle tuli mieleen lastenohjelma, jota itse tuli muksuna seurattua, eli Tohtori Sykerö. Valaistakoon niille, jotka eivät muista kyseistä sarjaa tai eivät muuten vain katsoneet, niin tässä ohjelmassa seikkaili Nirppu-niminen hiiri, joka oli varsinainen kiusankappale ja riiviö. Huonosti nukutun yön jälkeen oli selvä, että tytön lempinimeksi tulisi Nirppu.

 

Kuuden raskaan päivän jälkeen olin vihdoin siinä kunnossa, että minut päästettiin kotiin. Tulehdusarvoni olivat edelleen yli sadan ja oloni oli kuin katujyrän alle jääneellä. Kotona oloni lähti kuitenkin hyvin nopeasti kohenemaan ja pääsin tutustumaan kunnolla pienokaiseemme.

Todisteena siitä, kuinka sekaisin näissä tilanteissa voi ihminen olla, niin myönnettäköön, että luulin vielä viikko kotiutumisen jälkeenkin, että Nirppumme on syntynyt lauantaina, vaikka todellinen päivä oli perjantai. Puolustuksekseni totean, etten kyllä muista sen 6 päivän tapahtumista muutenkaan, kuin murto-osan (mikä on ehkä ihan hyväkin).

Bella oli nyt kuitenkin kaiken jälkeen turvallisesti meidän luonamme ja vauva-arjen oli aika astua esiin!

Sincerely yours: kara-x

... Esittelyssä meidän perhe ...

Tässä mammalomaa viettäessäni ajattelin kehittää itselleni jotain tekemistä, niin että tässä se nyt tulee; minun ensimmäinen blogini.

Ajattelin lähteä ihan perusasioista liikenteeseen, eli esitellä meidän perheen... Itse olen 23-vuotias, kohtalaisen tuore äiti. Ensin ajattelin kirjoittaa tänne anonyymisti, mutta tovin asiaa pohdittuani totesin, että mitä turhaan. Perheeseemme kuuluu itseni lisäksi avomieheni Pete, sekä suloistakin suloisempi pikku-koira, nimeltään Lily. 

27.9.2013 elämäämme saapui mitä ihanin  tyttövauva, joka kantaa nimeä Isabella. Lempinimistä annettakoon esimerkeiksi Nirppu, Nirppis, Bella ja Bells... Niinhän se menee, että rakkaalla lapsella on monta nimeä. :) Bella on tänään tasan 4 kuukauden ikäinen, joten mikä olisikaan sopivampi päivä aloittaa tämän kirjoittaminen... Häntähän nämä kirjoitukset todennäköisesti tulevat eniten koskemaan. 

Eli tässä oli hyvin lyhyesti ja ytimekkäästi pieni kuvaus meidän perheen jäsenistä... Seuraavassa tekstissä ajattelin kertoa siitä unohtumattomasta tunteesta, kun saa sulkea oman vauvansa ensimmäistä kertaa sylin lämpöön. :)

Tulen kirjoittamaan tätä lähinnä ihan itseäni varten, mutta jos joku muukin sattuu kiinnostumaan meidän perheen kuulumisista, niin lämpimästi tervetuloa. :)

Tässä vielä kuva meidän parivaljakostamme, jotka takaavat, että myös huominen on täynnä iloa ja rakkautta. <3

Sincerely yours: kara-x