... Bella tuli taloon ...

No niin, eli nyt olisi tarkoitus kertoa hiukan tunteita raskausajalta ja tapaa, jolla Bella saapui luoksemme. Täysin yksityiskohtaisesti en kuitenkaan ala tarinaa kertomaan, enkä usko, että sellaista kukaan ulkopuolinen haluaisi lukeakkaan.

Raskaus oli toivottu ja nimikin oli pienokaiselle mietitty jo valmiiksi. Alkuraskaus oli itselleni kuitenkin aika rankka.. Pahoinvointia kesti viikolle 23 saakka ja vaikka lapsi oli toivottu, niin välillä sai masennus tiukan otteen ja teki mieli jättää koko leikki kesken. Masennukset kuitenkin loppuivat, kun asia alkoi tulla itselle todellisemmaksi, eli aloin tuntea sikiön liikkeitä. Saatuamme tietää, että lapsi tulee todennäköisesti olemaan tyttö, alkoi se vaatteiden ja muiden tarvikkeiden ostelu. Tavaraa tuli haalittua ehkä vähän liiaksikin. Tässä vaiheessa aloin jo odottaa lapsen syntymää ja loppuraskaus menikin ihan viime metreille asti oikein hyvin.

Itse synnytykselle en ollu uhrannut montaakaan ajatusta. Ainoa huolenaihe oli, että olisin itse toivonut sektiota ja kaikki merkit viittasivat siihen, että normaaliin synnytykseen sitä joutuu. Asia ei oikeastaan pelottanut minua, mutta silti mielessäni kävi kysymys: "Miksei vauvoja saa tilattua postimyynnistä tai e-baystä?!!"

Ensimmäinen kuva Bellastamme

Torstaina, noin kaksi viikkoa ennen laskettua aikaa, jouduin kuitenkin tarkastuksiin korkean verenpaineen vuoksi.. Lääkäri epäili raskausmyrkytystä ja käski minun jäädä osastolle, jotta synnytys voidaan käynnistää seuraavana päivänä.

Osastolle mennessäni mieli oli aika tyyni. Jännitin toki tulevaa, mutta saisinhan sentään nukkua vielä yhdet kunnon yöunet ennen, kuin alkaisi tapahtua.

Yhtäkkiä muistin, että autooni tarvitsisi mennä lisäämään parkkiaikaa, ettei vain tulisi sakkolappua tuulilasiin. Menin ilmoittamaan hoitajille, että käyn siirtämässä parkkikiekkoa, kun hoitaja totesikin; "Et kyllä lähde mihinkään. Nyt aletaan käynnistämään!" Siinä vaiheessa iski paniikki! Hoitaja totesi, että lääkäri tekee tietyn määrän käynnistyksiä päivässä ja minä satun sopimaan tähän väliin oikein hienosti. Itse mietin vain, että minusta tämä oli kaikkea muuta, kuin sopiva väli! Mitenkäs se parkkikiekon siirtäminen?!

Seurasin kuitenkin hoitajaa kiltisti toimenpidehuoneeseen, päällimmäisenä ajatuksena se, että jos kaiken tämän kunniaksi saan sen samperin sakon, niin ei hyvä heilu! Seuraava ajatus oli, että jos heti käynnistelyn jälkeen soitan Petelle, että lähtee töistä tulemaan, niin ehkä hän ehtisi siirtää autoni pois sakkouhan alta. Vasta tämän jälkeen ajattelin, että ehkä sille äijälle olisi ihan hyvä soittaa jonkun muunkin asian takia, kuin vain välttääkseen muutaman kympin sakot!

Kaikki kuitenkin eteni erittäin hitaasti ja Petekin ehti hyvin paikalle. Tässä vaiheessa emme olleet siirtyneet vielä edes synnytysosastolle.

Kaikki tuntui olevan hyvin, kunnes pikkuisen sydänkäyrät alkoivat romahtelemaan. Se oli ehkä elämäni kamalin hetki. Neiti ei ilmeisesti pitänyt kyseisistä käynnistys menetelmistä ja siksi nämä romahdukset. Käyrää seurailtiin vielä puolisentuntia, mutta koska romahduksia tuli edelleen, oli meidän aika siirtyä osastolle.

Siellä osastolla minä sitten kärvistelin kivuissani, ainoana kivunlievityksenä ne saakelin lämpimät kaurapussit, jotka kiroan kyllä suoraan alimpaan.......

Oksitosiinia tiputettiin ensin 6 tuntia, jonka jälkeen sain nukkua yön yli ja aamulla tiputettiin toiset saman verran. Kivut olivat todella kovat, eikä tilanne ollut edennyt mihinkään. Lopulta perjantaina 27.9, aneltuani moneen kertaan, minut suostuttiin kärräämään leikkaussaliin sektiota varten. Leikkaus ja sen toimenpiteet kestivät tuskin tuntia kauempaa ja klo 15.02 sain maailman suloisimman tyttö-vauvan ensimmäistä kertaa syliini. Tunne oli sanoinkuvailemattoman mahtava. Ja kaikki kokemani... noh, se oli kaikki sen arvoista, että sain vihdoin pidellä lastani. Tyttö syntyi terveenä ja vieläpä sektiolla, niin kuin olin halunnut.. Enempää en olisi voinut toivoa.

Bella muutaman tunnin ikäisenä. Mitat: 2760g ja 48,5cm

Nyt oli minulla edessäni leikkauksesta toipuminen. Minulle nousi korkea kuume ja tulehdusarvot poukkoilivat yli kahdensadan. Joka ikinen aamu otettiin verikokeita ja uutta kanyylia jouduttiin laittamaan niin usein, että käteni olivat aivan täynnä arkoja mustelmia. Olin hyvin heikossa kunnossa ja voimani olivat niin loppu, ettei vauvan hoitamisestakaan tullut oikein mitään. Aina täytyi soittaa hoitaja paikalle, kun ei edes sängystä meinannut päästä ylös. Näiden päivien aikana suurin apu tuli kuitenkin Peteltä, joka uskollisesti saapui aina töiden jälkeen, välillä vain katsomaan, kun minä nukun kuumehöyryissäni.

Vauvalla oli sentään kaikki hyvin. Ensimmäisinä päivinä todettiin pientä keltaisuutta, mutta sekin oli hoidettu yhdellä valohoidolla. 
Sairaalassa ollessamme oli yksi rankempi yö, jolloin Bella ei nukkunut käytännössä ollenkaan ja piti näin ollen myös minua hereillä. Siinä kohtaa minulle tuli mieleen lastenohjelma, jota itse tuli muksuna seurattua, eli Tohtori Sykerö. Valaistakoon niille, jotka eivät muista kyseistä sarjaa tai eivät muuten vain katsoneet, niin tässä ohjelmassa seikkaili Nirppu-niminen hiiri, joka oli varsinainen kiusankappale ja riiviö. Huonosti nukutun yön jälkeen oli selvä, että tytön lempinimeksi tulisi Nirppu.

 

Kuuden raskaan päivän jälkeen olin vihdoin siinä kunnossa, että minut päästettiin kotiin. Tulehdusarvoni olivat edelleen yli sadan ja oloni oli kuin katujyrän alle jääneellä. Kotona oloni lähti kuitenkin hyvin nopeasti kohenemaan ja pääsin tutustumaan kunnolla pienokaiseemme.

Todisteena siitä, kuinka sekaisin näissä tilanteissa voi ihminen olla, niin myönnettäköön, että luulin vielä viikko kotiutumisen jälkeenkin, että Nirppumme on syntynyt lauantaina, vaikka todellinen päivä oli perjantai. Puolustuksekseni totean, etten kyllä muista sen 6 päivän tapahtumista muutenkaan, kuin murto-osan (mikä on ehkä ihan hyväkin).

Bella oli nyt kuitenkin kaiken jälkeen turvallisesti meidän luonamme ja vauva-arjen oli aika astua esiin!

Sincerely yours: kara-x