... Isabella 6kk ...

Eilen meidän pikku-Nirppu täytti puolivuotta! Mihin ihmeeseen on aika kadonnut? Vain hetki sitten pidin sylissäni nyyttiä, joka vain söi ja nukkui. Nyt pienokainen viihtyy jo pitkiäkin aikoja yksin lattialla, leluja tutkien. Aika tavalla aletaan jo liikkumaankin. Vielä ei Bells ole aloittanut varsinaista ryömimistä tai konttausta, mutta kierimällä päästään jo ihan mukavasti. Eikä tuo konttauskaan kovin kaukana ole, sillä niin kovin neiti hakee jo oikeaa asentoa. 

Tiistaina oltiin Bellan enaimmäisellä hammaslääkäri-käynnillä. Hampaita ei vielä ole neidille tullut, mutta tuskin siihenkään montaa viikoa enää menee, että ensimmäinen alahammas putkahtaa. Tuntui oudolta viedä lapsi hammaslääkäriin, kun pelkät ikenet loistavat suussa.

Tiistaina otettiin myös Bellan puolivuotis-kuvat. Olin ensin ajatellut ottaa kuvat itse tavallisella kameralla, mutta onneksi ystäväni lupautui ottamaan kuvat kunnon järjestelmäkameran kanssa. Mietin myös pitkään, että minkä mekon laitan tytölle kuvauksiin päälle. Tummansininen prinsessamekko tuntui heti parhaimmalta vaihtoehdolta, kunnes aloin miettiä, että mahtaakohan se näyttää kuvissa liian tummalta. Näinhän siinä kävi, että tumma puku näytti liian synkältä ja oli kaiken lisäksi hieman liian iso. Näinpä päädyin vähän  arkisempaan trikoo-mekkoon, josta olemme aiemminkin saaneet suloisia ja onnistuneita kuvia. Bells ei ehkä ollut iloisimmillaan kuvaushetkellä, joten hymykuvia saatiin todella vähän. Otoksia räpsittiin kaikenkaikkiaan vajaat kaksisataa ja niistä vain kymmenen oli sellaisia, mitä olisi voinut harkita viralliseksi kuvaksi. Lopulta päädyin kuvaan, jossa neiti ei varsinaisesti hymyile, mutta joka oli muuten hyvin onnistunut. Mielestäni tämä otos näytti parhaimmalta mustavalkoisena. Ajattelin kuitenkin, että kuvassa saisi olla jokin pieni väriläiskä, joten hiuspannan rusetti sai jäädä vaaleanpunaiseksi. Jännää miten hyvin itsekin onnistuu kuvia muokkaamaan kunnon kuvankäsittely-ohjelmalla. En voisi olla lopputulokseen yhtään tyytyväisempi!

Isabella 6kk <3

En tiedä onko yleinen tapa ottaa puolivuotis-kuvia vauvasta, mutta meidän suvussa tämä on ollut perinteenä. 1-vuotis kuva taitaa olla se yleisemmin tunnettu, mutta silloinhan lapsi ei enää näytä varsinaisesti vauvalta. Tämän vuoksi meillä on ollut tapana ottaa 6 kuukauden iässä vauvakuva, jotta saadaan sekin aikakausi ikuistettua mammojen seinille.

Otimme Bellasta myös muutaman naku-kuvan, koska halusin ehdottomasti ikuistaa hänen pienen vauvapeppunsa! Olin aivan varma, että neiti pissaa uuden lampaantaljan päälle, mutta näin ei onneksi käynyt. Otokset eivät olleet erityisen paljastavaa sorttia, joten uskallan tännekkin laittaa yhden näytille. 

En tiedä miksi, mutta alla oleva otos oli yksi lemppareistani. Tämä on aika outoa, koska neiti ei hymyile ollenkaan, saati sitten katso kameraan päinkään. Eihän tämä tietenkään olisi ollut oikea kuva isovanhempien seinille ripustettavaksi, mutta omaan albumiini ajattelin tämän kyllä lisätä. En osaa selittää, mikä tässä kuvassa vetää puoleensa, mutta jotenkin se vain on niin suloinen.

Eilen meillä oli jälleen touhun täyteinen päivä, kun iltapäivällä oli isäneuvola ja alkuillasta oli perhevalmennus / vauvatapaaminen.

Isäneuvolassa Isabellan painoksi todettiin 6440 g ja pituudeksi 64,7 cm. Jälleen on tyttö kasvanut siis ihan hyvin. Painoa olisi neuvolatädin mielestä voinut tulla rahtusen enemmän, mutta muuten kaikki oli ok. Vauvatapaamisessa puolestaan leikittiin ja laulettiin yhdessä muiden ryhmäläisten kanssa. Tai noh.. Ketä lauloi, ketä ei. Meidän perheestä ainut kuka osallistui äänellisesti, taisi olla Nirppis. 

Nyt viikonloppuna onkin edessä mielenkiintoiset yöt, sillä meidän on tarkoitus alkaa nukuttamaan tyttöä omassa huoneessaan. Tähän asti olemme nukkuneet perhepedissä, eli Bella on nukkunut meidän sängyssä, välissämme. Nyt on kuitenkin tullut aika opettaa neiti omaan sänkyynsä. Päiväunet hän on nukkunut siellä jo useamman kuukauden, joten sänky sinänsä on jo tuttu. Ensi yön on tarkoitus olla ensimmäinen, kun tyttö nukkuu yksinään. Itselläni on erittäin haikea mieli, kun vain ajattelenkin, ettei pikkuinen nukukkaan enää vieressäni. Ihmisillä on eriäviä mielipiteitä perhepedeistä, mutta meillä se on toiminut loistavasti. Neuvolassakin neuvottiin, että jos koemme sen itsellemme parhaimmaksi vaihtoehdoksi, niin ei ole mitään syytä miksei lapsi voisi nukkua kanssamme. En kuitenkaan halua herätä kymmenen vuoden päästä siihen, että neiti nukkuu edelleen välissämme. Siksi on tullut aika tehdä asiaan muutos. Voi mennä pitkäkin aika ennen, kuin Bella tottuu nukkumaan yksin, eikä se minulle ole yhtään sen helpompaa. Toivon kuitenkin, että jo parin viikon kuluttua saisimme nukkua yömme suht normaalisti. 

Sincerely yours: kara-x

... Viikonlopun kujeet ...

Viime viikonloppu oli erittäin vauhdikas. Veimme Bellan perjantaina vanhempieni luokse hoitoon, jotta pääsimme Peten kanssa taas pitkästä aikaa tuulettumaan. Olimme ostaneet jo etukäteen liput Kaarinan Old Texasiin,  suosikki-bändini keikalle. Klamydia veti jälleen kerran hyvän määrän porukkaa ja itse keikka oli aivan mieletön! Yhtään vähempää en olisi kyllä Veskulta ja muilta pojilta odottanutkaan. Kaikessa vilinässä onnistuin nappaamaan myös muutaman kuvan, joskin kuvanlaatu hieman kärsi kaikesta valaistuksesta johtuen.

Klamydia!

 Bella puolestaan oli mammalassa kiukutellut pari tuntia suoraa huutoa ennen, kuin oli antanut väsymykselle periksi. Nukahdettuaan, oli tyttö nukkunutkin mahtavat 10 tunnin yöunet. Seuraavana päivänä oltiinkin niin aurinkoista neitiä että! :)

Pikku-prinsessa. <3

Lauantai aamuna haimme Bellan hoidosta ja puimme pyhävaatteet päälle. Heti aamupäivästä suuntasimme auton-nokan kohti Salon-seutua. Kävimme ensimmäisen kerran yli puoleenvuoteen katsomassa ylläpidossa olevaa hevostani. Ykä näytti voivan hyvin, kuten aina ennenkin. Sekä Ykä, että hänen pieni poni-kaverinsa saivat tuliaisiksi pussillisen porkkanoita, joiden tuhoamiseen ei montaa minuuttia näiltä ahmateilta mennyt! Bella sai isäntäväeltä lahjaksi aivan ihanat Marimekon sukat ja tumput. Nämä tulevat kyllä heti käyttöön, jahka olen ensin pessyt ne!

Illalla tulivat Peten vanhemmat meille syömään. He palasivat juuri 3 kuukauden reissultaan Dominikaanisesta Tasavallasta. Bells näki maman ja papan pitkästä aikaa, eikä vierastanut yhtään! Tuliaisiksi tyttö sai vinon pinon vaatteita, joista suloisin oli tummansininen prinsessa-mekko.

Pitihän sitä appivanhempien paluun kunniaksi järjestää kunnon pöperöt pöytään. Pete loihti meille itsetehdyt hampurilaiset ja jälkiruuaksi minä olin tehnyt passion-masgarponevaahtoa, joka tarjoiltiin suklaakupeista. Oli kyllä todellista herkkuruokaa ja näytti vieraillekkin maistuvan.

Suurenmoisen viikonlopun kruunasi ihanat vauva-uutiset. Onnea Rosalle pienestä poikavauvasta! <3 :)

Sincerely yours: kara-x

... Koira VS. Lapsi ...

Katsoin tässä eräänä päivänä elokuvan, nimeltään Hachiko. Tämä oli ehdottomasti yksi koskettavimmista elokuvista, mitä olen koskaan nähnyt. Itkin, kuin pikkuvauva!

Tarina kertoo koirasta, joka on tottunut saattamaan, sekä hakemaan isäntänsä joka päivä rautatieasemalta, miehen tullessa töistä. Hachin isännän kuollessa, ei koira pysty muuttamaan opittuja tapojaan, vaan menee uskolisesti joka päivä odottamaan isäntäänsä palaavaksi. 11 vuoden jälkeen, koira sulkee silmänsä ja nukkuu pois, edelleen odottaen. Tarina perustuu tositapahtumiin. Tosielämän Hachiko vartoi uskollisesti isäntäänsä 9 vuoden ajan. Koiralle on pystytetty pronssi-patsas paikalle, jossa se istui. Tosielämän Hachi ei ehkä kuollut asemalle, mutta se ei tee koiran teoista yhtään sen väheksyttävämpiä. Jokainen voi vain miettiä, kuinka monta päivää mahtuu 9 vuoteen. Se on pitkä aika odottaa rakastaan. Varsinkin, kun kaikki odotus on turhaa. Tämä tarina määrittää tosi ystävyyden.

Pitkän aikaa katsoin elokuvaa naama mutrussa ja nieleskelin itkuani. Ensimmäisen kyyneleen karatessa poskelleni, seurasi sitä totaali romahdus. Bellakin katsoi kummissaan, että mitä ihmettä se äiti vollottaa. Jos joku pystyy katsomaan tämän elokuvan ilman pienintäkään tunteenpurkausta, niin ihmettelen suuresti.

Päätin vakaasti, että kun meidän perheeseen joskus tulee uusi koira, tulee sen nimeksi Hachi. Ei tarvitse ihmetellä, jos julkisilla paikoilla koiraa huutaessa, ohikulkija tulee tarjoamaan nenäliinaa. Nimi, kun kuulostaa oikein lausuttuna enemmänkin aivastukselta.

Tämän kaltaisia koiria on toki harvassa ja uskon, ettei kukaan pysty kouluttamaan koiraa moiseen aikataulujen noudattamiseen. Tämän täytyy lähteä eläimestä itsestään.

Henkilökohtaisesti minua ärsyttää, kun vähän väliä nousee otsikoihin juttuja, että vieras koira on purrut lasta. Näille karvakasoille ihmiset jakavat tappotuomion ilman, että edes miettivät asiaa toiselta kannalta. On totta, että jos agressiivinen koira käy ihmisen/lapsen päälle, on asialle tehtävä radikaaleja toimenpiteitä. Tämä yleensä tarkoittaa ikiuneen saattoa. Väitän kuitenkin, että suurin osa näistä hauvoista, jotka ihmistä hälväisee, ovat todellisuudessa erittäin kilttejä. Kuinka moni vanhempi muistaa toitottaa lapselleen, ettei vierasta koiraa saa silittää ilman lupaa, saatikka sitten repiä hännästä tai korvista. Koira on eläin, siinä missä muutkin. Perusluonteeltaan kiltti hauvakin saattaa joskus joutua puolustautumaan. Se ei tarkoita, että koira olisi agressiivinen, vaan se yksinkertaisesti yrittää ilmoittaa esim. lapselle, että tekosi ei ole suotavaa. Jos minua tulisi kaupungilla joku repäisemään hiuksista, niin en minäkään vastaa seurauksista. Näitä asioita voi olla monen ei-koiraihmisen vaikea ymmärtää. Omaa lastaan paapotaan, eikä lapsessa koskaan ole vikaa. Itse, sekä äitinä, että koiraihmisenä osaan lukea omaa hauvaani paremmin, kuin avointa kirjaa. Näen sen ilmeestä heti, kun  Bella tukistaa turhan lujaa ja puutun asiaan välittömästi. Lily sietää hyvin Isabellan kovakouraisuutta, mutta ei senkään tarvitse sitä ehdoitta sietää. Kyllä eläimelläkin täytyy olla oikeus osoittaa, milloin siihen sattuu tai koska se tuntee itsensä uhatuksi. Lemmikit antavat lapsille tilaa ja rauhaa, kun ne sitä tarvitsevat, joten on vähintäänkin reilua, että me opetamme myös lapsemme kunnioittamaan lemmikkiemme yksityisyyttä. Lapset osaavat pelottaa eläimiä ylivilkkaudellaan ja uteliaisuudellaan. Kukapa ei olisi joskus halunnut kurkata vieraan turren suuhun?

Jottei kenellekään jää epäselväksi, niin mikäli eläin on todellakin luonteeltaan agressiivinen, niin ei se sovi ihmisten ilmoille. Minä puolustan tässä postauksessa ainoastaan niitä tavallisia perhe-koiria, jotka pelästyneenä tai kivuissaan yrittävät saada itsensä ymmärretyiksi. Minä aijon kasvattaa Bellan tietämään, miten niin Lilyä, kuin muitakin koiria ja eläimiä kohdellaan. Puolustan lastani viimeiseen asti, enkä tietenkään halua hänelle sattuvan mitään pahaa. Jos Bella kuitenkin joskus menisi palluttamaan tuntematonta koiraa varoituksista huolimatta ja koira joutuisi näyttämään tytölle rajansa, niin hakisin syytä enemmänkin itsestäni, kuin eläimestä.

Risu & Lily <3

 Kerran sattui minullekkin tilanne, etten ollut varma miten koirani suhtautuu. Olin lenkillä vanhemman koirani kanssa, joka nyt on muuttanut talveksi vanhempieni luokse. Huomasin vähän matkan päässä erittäin humalaisen tai muissa aineissa olevan naisen, ylittämässä tietä. Nainen käveli suoraan rekan eteen. Kuljettaja onnistui kuitenkin pysäyttämään ajoneuvonsa ennen, kuin alkoi sataa ruumiita. Päihtynyt nainen alkoi huutamaan rekka-kuskille törkeyksiä, näyttämään hävyttömiä käsimerkkejä ja jäi seisomaan keskelle tietä. Aikansa riehuttuaan, suostui nainen vihdoin päästämään rekan jatkamaan matkaansa. Humalainen lähti kävelemään kohti meitä. Jokainen, joka tuntee koirani Risun on varmasti samaa mieltä, että kiltimpää ja leikkisämpää koiraa saa hakea. Ainoana paheena sillä on pystykorvalle ominainen räksytys. Kun risu näki tämän naikkosen hoipertelevan ja huojuvan meitä kohti, alkoi se haukkua. Tästä nainen riemastui ja alkoi huudella vuorostaan koiralleni törkeyksiä. Kun olimme vain muutaman metrin päässä toisistamme huomasin, että eukko aikoo selvästi tulla taputtelemaan koiraani, edelleen suu vaahdossa kamaluuksia huutaen. Sanoin ystävällisesti naiselle, että ei ole hyvä idea tulla taputtelemaan koiraa, kun olet selvästi päihtynyt ja agressiivisessa mielentilassa. Totesin myös, etten tiedä yhtään, miten Risu hänen toimintaansa reagoisi. Kiitokseksi tästä, sain akalta kunnon saarnan siitä, etten ole kouluttanut koiraani kunnolla ja että tuollaiset rakit pitäisi tappaa. Jatkoin itsepintaisesti koko ajan kävelyä. Vielä pitkän tovin jälkeenkin sain kuunnella hänen haukkuvan minua huoraksi ja kusipääksi, sekä koiraani agressiiviseksi piskiksi, joka tarvitsee kuulan kalloonsa. Olen aina ollut ehdottoman varma tämän koirani kiltteydestä, mutta tässä tilanteessa, jos tämä humalainen ihminen olisi tullut yhtään lähemmäs, en todella tiedä miten koira olisi käyttäytynyt. 

Tässä oli siis konkreettinen todiste siitä, miten meidän ihmisten käytös voi vaikuttaa kilteimpäänkin koiraan. Opettakaa siis lapsianne hyvissä ajoin kohtelemaan eläimiä oikein ja muistakaa myös itse tietynlainen varautuneisuus vieraita eläimiä kohtaan. Me voimme ilmaista itseämme sanoin ja kertoa toisille, kun meillä on paha mieli tai meihin sattuu. Koirat ja muut lemmikit eivät osaa puhua, joten niiden on pakko ilmaista itseään tosella tavalla. Jos me emme ymmärrä niiden hienovaraisia eleitä, on eläimen pakko osoittaa asia kovemmilla otteilla. Eläin on aina eläin ja niillä on omat tapansa ilmaista itseään ja tämä meidän ihmisten täytyy tiedostaa ja hyväksyä. Älkää jakako tappotuomioita lemmikeille ilman, että tiedätte taustoja. Muistakaa aina, että tappotuomion kohteena on jonkun rakas lemmikki, joka voi omistajalle olla aivan yhtä tärkeä, kuin oma lapsi. 

Sincerely yours: kara-x