... Koulukiusaajan häpeä ...

Ennen, kuin vien teidät omiin lapsuusmuistoihini, haluan aloittaa tämän kirjoituksen Bellan kuulumisilla. Nimittäin  tänään olimme neuvolassa, hakemassa neidille lisää rokotteita. Parkuhan siinä tytöltä pääsi, mutta onneksi pahaa mieltä ei kestänyt kauan. Pituutta oli nyt 5 kuukauden iässä 61,9cm ja painoa 6050g. Ihan mukavasti on siis tyllerö kasvanut. 

Reilu viikko sitten Bells oppi vihdoin kääntymään. Äidin ylpeyttä ei voi sanoin kuvailla. Viikonloppuna neiti oppi myös pärisyttämään huuliaan niin, että sylkiroiskeita on joka paikassa. Harkitsen jo sateenvarjoa suojautuakseni!

Tiedän, että Bella on vielä pikku-vauva, mutta jo nyt voin sanoa, että kyllä ne lapset vaan kasvavat nopeasti. Tuntuu, että vain muutama viikko sitten, oltaisiin kannettu pikkuinen nyytti kotiin. <3

Viime yönä, Bellaa nukuttaessani, aloin miettiä menneisyyttäni. Nämä mietelmät veivät minut aina ala- ja ylä-aste aikoihin asti. On ihmisiä, jotka tulevat koulukiusatuiksi ja toiset taas ovat koulukiusaajia. Itse en koe, että olisin koskaan kuulunut ensimmäiseen kastiin, vaan häpeissäni myönnän, että jälkimmäiseen olen jollain asteella syyllistynyt. En ole fyysistä kiusaamista harrastanut, mutta henkinen kiusaaminen on aivan yhtä paha. En ole koskaan myöskään haukkunut uhriksi joutunutta henkilöä päin naamaa, mutta selän takana on tullut naurettua ja kuiskittua. Tiedän, että tämä kyseinen henkilö kyllä tiesi puheistamme. Faktahan on, että jokainen puhuu joskus toisista pahaa tai juoruilee asioita, jotka eivät oikeasti itselle kuulu. Jokaisen omaksi tehtäväksi jää kuitenkin erottaa raja juoruamisen ja kiusaamisen välillä. Myönnän, että itse en sitä rajaa ole aina erottanut.

Ennen tähän varsinaiseen aiheeseen menemistä, haluan valoittaa hieman lapsuuttani.

Olin jo ala-asteella hyvin määrätietoinen lapsi. Pidin jo silloin pientä tyttöporukkaa tiiviisti ympärilläni ja yritin määräillä heidän muita kaverisuhteitaan. 

Olen joskus kieltäytynyt siivoamasta leikkien jälkeistä sotkua ja tämän vuoksi kaverini äiti antoi minulle muutaman viikon porttikiellon heille. Samaisen kaverin kanssa löysimme kadulla lojuvan peräkärryn. Se oli täynnä kaikenlaista roinaa ja oletimme sen olevan kaatopaikkakuorma. Mutta miksi kummassa joku heittäisi kaatopaikalle avaamattoman marmeladi-purkin, jossa oli päiväyksetkin vielä kunnossa? Päätimme pelastaa appelsiini-herkun ja vaalimme sitä puumajassamme, kuin kalleintakin aarretta. Jälkeenpäin meille selvisi, että kyseessä ei suinkaan ollut kaatopaikalle menevää tavaraa, vaan romulta näyttänyt kama olikin erään perheen muuttokuorma. Muistan myös, kun olimme erään toisen kaverini  kanssa kävelemässä koulusta päivähoitoon ja keksin mielestäni hurjan hauskan jekun. Edessämme käveli myös yksi parhaista ystävistäni. Kävelyreittimme varrella oli hiekkamonttu ja päätimme houkutella tuon edessä kävelevän ystäväni sen laidalle ja tönäistä pilanpäiten vetiseen kuoppaan. Tällä kertaa kohtasin kuitenkin vertaiseni, sillä niinhän siinä kävi, että minähän sinne kuoppaan lopulta humahdin (Ja kyllä... Tämä oli minulle aivan oikein!). Saatuani ystäväni kiinni, läksytin tämän oikein kunnolla uuden reppuni kurastumisesta ja koulukirjojen kastumisesta. Todellisuudessa koulukirjat eivät harmittaneet pätkääkään ja reppukin oli äidin lehtitilauksen mukana tullut yllätyslahja, väriltään hailakan keltainen ja täynnä vaaleanpunaisia ruusuja. Not my style! Onneksi saimme ystäväni kanssa sovittua ja seuraavana päivänä olimme, kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. 

Saattaa olla, että olin pienenä oikea riiviö tai maanvaiva, mutta on yksi tihutyö, mistä minua syytettiin ja siihen olin omasta mielestäni syytön. Olin jälleen leikkimässä yhden kaverini luona. Siellä oli myös kolmas tyttö meidän seuranamme. Vanhemmat olivat poissa kotoa ja meillä oli leikki-ideat vähissä. Kaksi muuta tyttöä keksivät, että mennään saunalle leikkimään noitia, jotka keittävät taikajuomaa. Litkua väsättäisiin vanhempien kaapeista löytyneistä lääkkeistä. Muistan sanoneeni, että se ei mielestäni ole hyvä idea, joten jättäydyin leikeissä hivenen sivualalle. Tiedä sitten paljastiko leikimme, saunan lauteisiin ilmestynyt violetti tahra vai nopeasti huventuneet lääkepullot, mutta seuraavan kerran, kun menin hakemaan kaveriani leikkimään, sain tämän äidiltä vuosisadan nuhteet, kun olin yllyttänyt toiset lapset moiseen tyhmyyteen. Ei auttanut, vaikka kuinka yritin puolustautua, niin syy oli vieritetty minun harteilleni, eikä äiti suostunut uskomaan selityksiäni. Tämä tilanne on vaivannut minua lapsesta asti. Liiankin usein syytökset pitivät kohdallani paikkaansa, mutta ei tämä, enkä koskaan saanut asiaa oikaistua edukseni.

Nämä kaikki ovat vielä kuitenkin sellaisia kolttosia, mitkä voi laittaa nuoren iän piikkiin ja niitä on hauska muistella jälkeen päin. Ja tässä näitä muistellessani ajattelin, että ehkäpä kirjoitan jossain välissä myös toisen kirjoitelman muista lapsuuteni "kohokohdista". Sillä niitähän piisaa!

Pirullisuuteni ei kuitenkaan suinkaan loppunut tuohon ikään, vaan myös ylä-asteella meitä oli kiva tyttöporukka, jonka kanssa vietettiinkin monia hauskoja hetkiä. Niitä en kadu tippaakaan, mutta sitä sen sijaan kadun, mitä on tullut supistua yhdestä luokkatoveristamme. Häpeillen muistelen itseäni 10 vuotta taaksepäin. Oltiin olevinaan niin kovia muijia, lantio-farkkuinemme ja meikkeinemme. Nojailtiin koulun seinään stringit vilkkuen ja hiuksia pöyhien. "Hei daa! V*ttu me ollaan sentään vuoden pääst 15!!" Voin siis rehellisesti myöntää, että vaikkei touhumme ehkä vedä vertoja nykypäivän pissiksille, niin oli meilläkin oma teiniangsti-aikamme. Huomaan puhuvani jatkuvasti monikossa, todellisuudessahan voin tietysti puhua vain omasta puolestani. Nämä ajat olivat niitä huolettomia aikoja, kun suurimmat murheen aiheet olivat, että "onx mun tukka hyvin?" ja mitkä vaatteet pukee aamulla päälleen. Myöskin muistan, kuinka kamalaa oli jos ruokalassa joutui istumaan "yksin". Tämä tarkoittaa sitä, että pöytä oli kyllä täynnä kavereitasi, muttet saanut vastapuolellesi frendiä istumaan. Parittomalla henkilömäärällä, kun oli kamalan hankalaa saada jokaiselle ns. paria. Silloin tuli ajateltua, että kaikki kanssaruokailijat varmaan katsoivat ja nauroivat, että raukkaparalla ei ole kavereita. "Hei vähänx noloo!" Huomatkaa, että "ks" lyhennetään AINA "x", muuten ollaan niin last season. Tässä kohtaa tunnustan, että eihän tätä voi vakavalla naamalla edes kirjoittaa!  Tällä kaikella yritän nyt todistaa, että tytöllä (minulla), joka käyttäytyi ja puhui tuolla tavoin, ei voinut olla, niin sanotusti, kaikki muumit laaksossa. Se ei missään nimessä silti oikeuta kiusaamaan ketään, mutta valitettavasti niin se menee, että porukassa tyhmyys tiivistyy. 

Eniten tässä harmittaa se, että ne muutamat kerrat, kun olen kiusaamani henkilön kanssa kunnolla jutellut, niin vaikutti hän äärettömän kiltiltä ja harmittomalta. Kaikin puolin hän  oli aina oikein mukava minua kohtaan, vaikka varmasti tiesi puheistani. Me pidimme häntä erikoisena, hiljaisena, ujona ja kummallisena, koska hän viihtyi paljon yksinään. Todellusuudessahan hän oli meitä kaikkia fiksumpi, kun ei koskaan alentunut meidän tasolle. Korviini ei ikinä kantautunut, että hän olisi puhunut meistä pahaa, päinvastoin. Ja teinit kiittävät tästä haukkumalla vielä vähän lisää ja suomalla hänelle kunnon silmienpyöräytykset. Onneksi hänellä oli kuitenkin muutama uskottu ystävä, joiden kanssa hän saattoi viettää aikaansa. Hyvin moni kaverini tulee tunnistamaan itsensä tästä tekstistä ja toivon, etten ole puhunut kenestäkään niin, että hän pahastuisi. Vakuutan jälleen kerran kaikkia siitä, että tarkoitukseni ei missään nimessä ole aiheuttaa kenellekkään pahaa mieltä, päinvastoin.

Jostain syystä nämä muistot palasivat vasta nyt mieleeni ja olisi kiva tietää, miten kyseisellä ihmisellä nykypäivänä menee. Toivon, että hänellä on elämä hyvällä mallilla ja ettei hän kantaisi suurta kaunaa kouluajoistamme. Omasta puolestani pyydän häneltä vilpittömästi anteeksi omaa idioottimaisuuttani sekä tyhmyyttäni ja toivotan hänelle kaikkea hyvää elämässään.

Tarinan opetus on suunnattu nykypäivän pissiksille ja kiusaajille;  Älä tee sitä toiselle, mitä et haluaisi itsellesi tehtävän. Aikaa saattaa kulua kymmenenkin vuotta, ennen kuin todella ymmärtää tekemänsä virheet ja niiden mahdolliset seuraukset, mutta aina se omatunto jossain kohtaa alkaa kolkuttamaan. Jos saisin palata siihen aikaan, niin todennäköisesti tekisin monia asoita erilailla. Moni, samaan aikaan koulua käynyt, varmasti tunnistivat kiusatun tytön tästä ja toivon, että myös kanssakiusaajat olisivat nykypäivänä pahoillaan siitä, mitä joskus on tullut hölmöiltyä. Tehtyä ei tekemättömäksi saa, mutta tärkeintä on, että osaa myöntää virheensä ja yrittää oppia niistä.

Sincerely yours: kara-x

... Pikkupotilas ...

Omalta Facebook-sivultani olen huomannut, että aika monen lapsi tuntuu olevan kipeänä. Bellakin kuumeili eilen aika rajusti. Lämpöä oli illalla 39,2, jonka jälkeen saatiin kuume laskemaan lasten Panadolilla. Lääkäriin ei kuitenkaan ollut tarvetta lähteä, sillä neidin ruokahalu oli normaali ja tyttö oli iloinen, joskin aika väsynyt, kuumeesta huolimatta. Tänään on lämpö, ainakin toistaiseksi, pysynyt poissa. Toivotaan, ettei nouse illallakaan.

Tuntui neidillä olevan aika tukalat oltavat yöllä, kun valvotti minuakin lähes koko yön. Aamu 7:ään mennessä olin nukkunut ruhtinaalliset puolitoista tuntia. Olo on kieltämättä ollut tänään, kuin kävelevällä haamulla. Eipä kyllä käy kateeksi koliikki-vauvojen vanhempia, jotka joutuvat valvomaan lähes jokaisen yön.

Bella oli niin levoton aamuyöstä, että jouduimme antamaan vielä toisen annoksen Panadolia. Tämän jälkeen annoin vielä hiukan maitoa ja vettä, jotta saatiin nestetasapaino pysymään hyvänä. Ei mennyt kauaakaan, kun pirpana puklasi kaikki nesteet ulos. Tavaraa tuli niin paljon, että saatiin molemmat mennä tytön kanssa vaihtamaan kuivaa ylle. Myös lakanat kastuivat niin paljon, että äiti sai löhöillä loppu "yön" pyyhe selän alla.

Eilen Bella sai ensimmäisen kerran välipalaksi hieman mango-sosetta. Neiti piti siitä todella paljon. Lähes poikkeuksetta, kun kokeilemme uutta ruokalajia, menee tytön vatsa ensimmäisestä maistelukerrasta hiukan sekaisin. Mango-sose aiheutti aivan saman reaktion. Tällä kertaa kävi vain niin onnettomasti, että kun Pete meni vaihtamaan neidin vaippaa, niin onnistui tämä päästämään kunnon satsin "sitä itseään" hoitopöydälle. Ei tässä vielä mitään, mutta jollain ihmeen kaupalla tavaraa oli myös minun meikkipussissani, jonka olin pahaa aavistamatta jättänyt lojumaan avonaisena, hoitopöydän viereen. Siinä sitten tuli pestyä puuterirasia ja muut ehostusvälineet juoksevan veden alla. En ole vielä uskaltanut katsoa, onko vesikylpy saanut tuotteille jotain vahinkoa aikaiseksi.

 Näiden sattumusten jälkeen toivon, että saan ensiyön nukkua paremmin ja kuivissa lakanoissa. Toivon myös, ettei meikkirasioihin jäänyt mitään yllätyksiä odottamaan seuraavaa käyttökertaa. ;)

Olemme potilaan kanssa kuluttaneet tämän päivän katsomalla Twilight-elokuvia. Bells on tosin nukkunut suurimman osan ajasta. Nämä elokuvat aikoinaan johtivat siihen päätökseen, että jos saamme tyttö-vauvan, niin tulee hänen nimekseen Isabella. Äidin pikku vampyyri. <3 

Reipas pikkupotilas. <3

Sincerely yours: kara-x

... Happy Valentine's Day! ...

Ensinnäkin haluan toivottaa kaikille erittäin hyvää ystävänpäivää! Muistakaa ystäviänne ja pitäkää heistä kiinni. Kellään ei ole kavereita liikaa ja jokainen tarvitsee henkilön, jolle voi puhua hurjimmatkin salaisuudet. Älkäämme unohtako myöskään karvaisia eläinystäviämme! Myös heillä on valtavan suuri osa elämässämme. Anna lemmikillesi yksi ylimääräinen herkkupala tai muutama rapsutus enemmän. He ovat sen ansainneet! 

 

Meillä tätä päivää vietetäänkin arjesta poikkeavissa merkeissä, sillä Bella menee toista kertaa elämässään yökylään. Kauempana asuvat ystävämme ovat käymässä pitkästä aikaa täällä päin ja tarkoitus olisi lähteä heidän kanssaan viettämään iltaa. Vanhempani lupasivat ottaa Bellan hoitoon. Viimeksi Bells oli yökyläilemässä Uutena vuotena.  

Vaikka tiedän, että meidänkin täytyy isännän kanssa välillä päästä viettämään, niin sanottua kahden keskeistä aikaa, niin silti lapsen hoitoon laittaminen tuntuu aina ikävältä. Miksiköhän näin?

Uskon, että en ole ainoa, joka potee huonoa omaa tuntoa laittaessaan lapsensa hoitoon. Eniten huolettaa se, että entäs jos jotain sattuu, enkä itse ole paikalla. Tiedän, että vanhempani pärjäävät neidin kanssa erinomaisesti, eikä näin ollen ole mitään syytä huoleen. Tiedän myös, että olemme silloin tällöin ansainneet pienen hengähdystauon vauvan hoidosta. Niin ihanaa, kuin se onkin, niin ottaa se myös välillä voimille. Varsinkin, kun Bellalla alkaa olla merkkejä ensimmäisten hampaiden puhkeamisesta. Nukkumaan meno on taas hankaloitunut ja joskus saan nukkuttaa pirpanaa toistakin tuntia. Leluja tungetaan suuhun siihen malliin, että ikenet taitavat kutia aika tavalla. 

Myös Heidi kävi eilen toivottamassa ystävänpäivät ja toi Isabellalle aivan ihanan Barbababa-aiheisen lelun. Äitikin sai mahtavan orkidean. <3

Kiitos Heidi! <3

Sincerely yours: kara-x

... Home Sweet Home, osa 1 ...

Jokainen joka on remontoinut kotiaan tietää, että se jos jokin on kovaa puuhaa. Näin myös meillä.

Ostimme helmikuussa 2013 pienen omakotitalon, jota olemme tässä pikkuhiljaa remontoineet. Suurimman osan saimme kuitenkin tehtyä pääsiäiseksi, jolloin muutimme tänne. Isoimmaksi hommaksi osoittautui kunnanveden saaminen taloon. Tänne, kun tuli ensin ruosteista vettä läheisestä lähteestä. Kuvittelimme, että veden kytkeminen onnistuu tuosta vaan, mutta olisihan se pitänyt arvata, että aina sattuu ja tapahtuu... Tässä vähän todistusaineistoa kyseisestä projektista.

Kylpyhuoneen kunnostaminen oli myös yksi rankemmista hommista. Minullehan se on ihan tuttua puuhaa, kun kerran olen ammatiltani laatoittaja, mutta kasvavan masun ja pahoinvointien kanssa tuntui kylpyhuoneen valmistuminen välillä hyvin kaukaiselta haaveelta. Varsinkin kun kylppärimme näytti alunperin tältä:

Kylpyhuone ennen...

Sauna ennen...

Kovasti saimmekin hommia tehdä, jotta nämä kamaluudet saatiin päivitettyä tälle vuosituhannelle.

Olin pitkään haaveillut mustasta kylpyhuoneesta ja nyt oli vihdoin aika toteuttaa haave. Täysin musta kylppäri olisi kuitenkin ollut hieman liian synkkä, joten valkoisella tuotiin huoneeseen hieman

valoisuutta. Monta pesuhuonetta rakentaneena pystyin ottamaan pieniä ideoita sieltä ja täältä. Pete pääsi myös esittelemään taitojaan, kun pyysin häntä rakentamaan hyllykön suihkun nurkkaan. Suihkun vaihdoimme toiselle seinustalle, mutta muuten saivat kalusteet pitää oman paikkansa, joskin kaikki tietysti uusittiin.

Purkutöiden ja vesieristyksen jälkeen oli vuorossa se mukavin osuus, nimittäin itse laatoitus. Uutta pintaa syntyi vauhdilla ja vihdoin koin projektin olevan voiton puolella. Kun laatoitustyöt oli saatu onnistuneesti päätökseen, saatiin vihdoin kalusteet paikoilleen. Kylpyhuoneemme oli vihdoin valmis! ...tai noh, kattolistat puuttuvat vielä tänäkin päivänä.

Kylpyhuone jälkeen.

Sauna jälkeen.

Muun talon remontointi olikin sitten helpompaa hommaa. Vähän maalia pintaan ja koko asunto

muutti ilmettään. Voisi kuvitella, että ammattini vuoksi pidän remppaamisesta, mutta ei se asia nyt aivan näinkään ole. Ennemmin pidän siitä, kun näen valmiin lopputuloksen, en niinkään sen toteuttamisesta. Tässä äitiyslomalla ollessani ei ole ollut yhtään sellaista päivää, että olisin kaivannut takaisin töihin. Kotona on päivisin aivan riittävästi puuhaa.

Keittiössä oli onneksi uudehkot kaapistot jo valmiina, joten säästyimme suuremmalta keittiö-remontilta. Kuten kaikkialla muuallakin talossa, myös keittiössä saivat seinät valkoista kuultomaalia pintaansa ja ikkunankarmit ehostettiin kiiltävän valkoisiksi.

Keittiön välitila olikin se mielenkiintoinen juttu. Olin meinaan joskus nähnyt jonkun laittavan välitilaan lasilevyn, jonka taakse laitetaan esimerkiksi tapetti. Tätähän oli pakko tietysti päästä kokeilemaan. Valitsin mieleisen tapetin kaupasta ja tilasimme lasit. Muutaman päivän päästä tilauksemme oli noudettavissa ja hetkessä meillä olikin välitila valmiina. Voiko tämän helpompaa olla. Itse satun kyllästymään pintoihin hyvin nopeasti, niin tässä tapauksessa sen kuin irroittaa lasilevyt seinästä, tapetoi uudelleen mieleisellä tapetilla ja liimaa levyt jälleen paikalleen. Kätevää, joskin tulee väkisinkin kalliimmaksi, kuin laattojen asennus.

Viimeisin projektini oli Bellan huoneen sisustaminen, joka oli hyvin mielekästä puuhaa. Sitä varten, kun ei enää tässä kohtaa tarvinnut ottaa edes maalipensseliä käteen, koska olimme maalanneet huoneen keväällä. Sen kun vain kiinnitteli hyllyjä seinään ja järjesteli tavarat mieleisille paikoille. Vielä tässä vaiheessa, kun Bella leikkii hyvin vähän, on tuo huone melkeen poikkeuksetta aina se talon siistein. Rohkenen kuitenkin väittää, että tämä tulee muuttumaan aika pian! Muutamia perintökalleuksiakin huoneesta löytyy. Kuten esimerkiksi Isabellan pinnasänky, joka on alunperin ollut käytössä jo minun isoisälläni. Toinen, ehkä minulle se tärkein, on vanha keinuhevonen, jolla itse olen lapsena kiikkunut. Huvittavaa kyllä, näitä keinuhevosia myydään edelleen, eivätkä ne ole muuttuneet tippaakaan. Todellinen hittituote siis.

Bellan valtakunta. <3

Tähän kirjoitelmaan on luvassa myös jatko-osia. Ajattelin ensin kirjoittaa kaiken haluamani samaan syssyyn, mutta totesin jälkeenpäin, että on helpompi kirjoittaa näin laajasta aiheesta useammassa osassa. Seuraavissa osioissa ajattelin perehtyä enemmänkin sisustamiseen. Eli luvassa on paljon kuvia yksityiskohdista ja tilpehööreistä.

Sincerely yours: kara-x

... What a wonderful life ...

Lumesta ei ole tietoakaan ja naapuri kävi hakemassa postia pelkät boxerit jalassaan! Tarkoittaako tämä sitä, että kevät tekee tuloaan?

Vain muutama päivä on ehtinyt vierähtää edellisestä kirjoituksestani ja tässäkin ajassa on ehtinyt tapahtua paljon monen laista.

Torstaina olimme Bellan kanssa laukkukutsuilla. Tarjolla oli paljon upeita laukkuja, lompakoita ja koruja. Vaikka valikoima oli kattava, ei äidille tällä kertaa löytynyt mitään. Tämä harmitti itseäni, koska uudelle laukulle olisi kyllä ollut tarvetta. Olen kovasti yrittänyt löytää pientä, mustaa iltalaukkua. Tämä määritelmä kuulostaa äärettömän helpolta löytää, mutta todellisuudessa mikään ei tunnu miellyttävän silmääni. Jatkan itsepintaisesti edelleen etsintöjä ja ehkä sellainen jossain kohtaa tarttuu käsivarteeni.

Isabella sen sijaan sai kutsujen esittelijältä aivan ihanan pikkulaukun lahjaksi. Täytyyhän noin isolla tytöllä jo laukku olla!

Mariannelle suuri kiitos lahjasta!

Eilen olimme laskemassa mummin uurnan hautausmaalle, jonka jälkeen kävimme syömässä. Ruokailun jälkeen menimme vielä neidin kanssa käymään vanhempieni luona. Bella edusti uudessa mekossaan ja tästähän täytyi räpsiä kuvia taas aivan tolkuttomasti. Kuvaaminen osottautui kuitenkin aika haastavaksi. Juuri kun olin saanut mekon aseteltua nätisti ja meinasin napata kuvan, niin tässä välissä oli pirpana ehtinyt jo kiskaista helmat korviin. Ei auttanut vaikka kuinka yritin selittää, ettei hienot neidit vilauttele tuolla tavoin. Noh, suodaan tämä tytsylle vielä tässä kohtaa, mutta jos kyseinen meininki jatkuu 15-vuoden iässä, niin sitten on syytä puuttua asiaan tiukemmin!

Mekko nro. 1

Löysin tosiaan Benettonista kaksi ihanaa hametta neidille. Kaikki tuotteet olivat -70%, joten  kahden mekon hinnaksi tuli noin 9 euroa. Tätä sanoisin jo halvaksi. Sen verran on tyttö jo kasvanut, että olemme siirtyneet koon 54 vaatteista, 62 kokoisiin. Vanhatkin kyllä menevät vielä, mutta housut alkavat jo jäämään pituutensa puolesta hieman pieniksi.

Nyt on alkanut lelutkin kiinnostamaan paljon enemmän, kuin ennen. Tämä varmaankin siksi, että neiti osaa nyt tarttua leluihin itse ja yritetäänpä niitä suuhunkin tunkea. Vielä ei vähään aikaan tule sitä varsinaista "minä itse"-vaihetta, mutta kyllä nyt jo halutaan pitää tuttipullosta kiinni ja lusikalla yritetään laittaa sosetta suuhun yleensä sillä tuloksella, että ruoka ehtii pudota aterimesta ennen, kuin sitä ollaan saatu lähellekkään oikeaa osoitetta.

Lempileluthan muuttuvat lapsella jatkuvasti. Joku tietty nalle voi toki olla erityisen tärkeä koko lapsuusiän, mutta muut lelut joutuvat yleensä joksikin aikaa nurkkaan pölyyntymään, kunnes ne taas joku kaunis päivä löydetään ja niillä on jälleen hauska leikkiä. Bellan lempilelu tuntuu tällä helkellä olevan minun vanha Minni-helistin. Suurta suosiota kantavat myös soiva elefantti, pehmeä vauvakirja  ja uusi, sammakko-aiheinen purulelu, nimeltään tietysti Saku.

Minni-helistin.

Vielä on Bellan lelujen määrä kovin pieni. Ne mahtuvat ihanasti muutamaan laatikkoon. En tiedä odotanko innolla vai kauhulla, kun tyttö alkaa kunnolla leikkimään ja näin ollen lelujen määrä kasvaa myöskin huimasti. Toisaalta odotan nukkeleikkejä ja teekutsuja, kuin pikkulapsi joulua, mutta tiedostan myöskin asioiden huonon puolen. Näen jo sieluni silmin itseni kompastumassa lattialla lepäävään dublo-palikkaan, pyyhkimään värikynän jälkiä valkoisista seinistä ja nostamaan pikkueläimiä vessanpytystä. Dubloon kompastuessani olen todennäköisesti myös katkaissut jalkani ja näen itseni juoksevan kainalokeppien kanssa, estääkseni pimua tunkemasta haarukkaa, tai jotain yhtä mielenkiintoista, pistorasiaan. What a wonderful life!

Vaipanvaihdosta on nyt myös tullut haasteellisempaa. Tavarat hoitopöydän vieressä, niin vaihtovaatteet, kuin vaippapakettikin, kiinnostavat suuresti. On vain ajan kysymys koska Bella saa käännettyä itsensä vatsalleen. Siinä vaiheessa, kun on saanut toisen teipin laitettua kiinni, on toinen puoli vaipasta jo aivan rytyssä. Vielä onnistuu vaipanvaihto käytännössä missä vain. Kuitenkin vain hetken kuluttua pieni kakkapylly yrittää todennäköisesti kaikin keinoin viilettää karkuun. Odotan tätäkin suunnattomalla innolla!

Sincerely yours: kara-x

... Porkkanaa ja päiväunia ...

Esimerkiksi vauvojen ruokavaliosta ollaan montaa mieltä. Se kun nyt vaan sattuu olemaan niin, että jokainen vauva on yksilö ja kaikille ei sovi sama ruokavalio tai pelkkä maito ei yksinkertaisesti riitä pitämään lapsen nälkää poissa. Ärsyttää lukea esimerkiksi keskustelupalstoja, kun lopputulos on aina sama;

Pahaa aavistamaton ja tietämätön äiti erehtyy kysymään tyhmän kysymyksen muilta mammoilta, että saakos meidän kuukauden ikäiselle Kerttu-Inkerille syöttää käpyjä? Siitähän muut mammat riemastuu. Päivittelyjä ja solvauksia satelee ja aina löytyy joku ylihuolehtiva äitsykkä, joka rehvakkaasti esittää oman mielipiteensä: "Meidän Erkki-Pekka imi tissiä 11-vuotiaaksi ja kasvoikin niin komeaksi pojaksi!" No hieno juttu! Erkki-Pekka käy varmaan edelleen hakemassa kaffe-maidot äidin tuotannosta!

Loppujen lopuksi vain uudet lukijat yrittävät edelleen kommentoida kirjoittajan alkuperäiseen kysymykseen ja saavat siinä sivussa seurata, kun Erkki-Pekan äiti on ajautunut kiivaaseen riitaan nimimerkin "Äippäliini81" kanssa, joka rohkeni olla sitä mieltä, että jokainen huolehtii omasta lapsestaan, niin kuin parhaaksi näkee.

Oletan, että jokaiselle ihmiselle on suotu edes pieni rahtunen maalaisjärkeä, jota olisi suotavaa käyttää näissä tilanteissa. Tämä on tarkoittettu, niin typeriä kysymyksiä esittäville, kuin ilkeille vastaajille. Ja ehkä vielä enemmän jälkimmäisille. Jos joku onneton ihan vilpittomästi ja nätisti pyytää muilta äideiltä mielipidettä johonkin, niin miksei tähän voi vastata ystävällisesti ja kohteliaasti? Kokevatko nämä muut äidit olevansa jotenkin parempia, kun omaavat mielestään ne ainoat oikeat mielipiteet? Oma tapa toimia on se oikea ja muut ovat auttamatta väärässä. 

Itse olen sitä mieltä, että kasvatustapoja on niin monta, kuin on vanhempaakin. Jokainen kehittää itselleen sen parhaimman tavan. Ja loppujen lopuksi, oltaisiinko me kaikki lopultakaan niin erilaisia, jos jokainen olisi kavatettu samassa muotissa?

Toisaalta ymmärrän ihmisiä, jotka ovat sitä mieltä, että vauvalle ei saa antaa lusikallistakaan kiinteää ruokaa ennen puolenvuoden ikää tai että lapsen ei tulisi katsoa silmäystäkään televisiota, koska se on pahaksi. Suon näille ihmisille oman ajattelutapansa, joten toivon, että minullekkin suodaan omani. 

Bella on saanut maistelu-annoksia esim. porkkanasta jo 3 kuukauden iästä lähtien. Maito kun ei yksinkertaisesti pitänyt enää nälkää poissa, eikä neiti suostunut nukkumaan ollenkaan päiväunia. Nyt kuukautta myöhemmin on kiinteiden määrä kolminkertaistunut ja uusia ainesosia ollaan lisätty puolentoista viikon välein. Tyttö syö soseita hyvällä ruokahalulla. Iltavelli aloitettiin reilu viikko sitten ja kas kummaa, neiti on alkanut nukkumaan päiväunia! Tyttö nukkuu edelleen noin 8 tunnin yöunet. Päivittäinen niin sanottu "turha kiukuttelu" on hävinnyt melkein kokonaan. Bella on suurimmaksi osaksi erittäin aurinkoinen nyt, kun saa maidon lisäksi hieman tuhdimpaa sapuskaa ja saa nukuttua kunnon päiväunet. Äitikään ei valita. Muutama tunti omaa aikaa päivässä on aina tervetullut.

Ensilusikalliset.

En myöskään näe siinä mitään väärää, että laitan siksi aikaa lapselle piirretyt pyörimään, jotta saan täytettyä tiskinoneen tai laitettua lapselle ruuan valmiiksi. Täytyyhän lapsella toki muutakin tekemistä olla, kuin television töllöttäminen, mutta vähäisessä määrin en näe siinä mitään pahaa. Kaikki pienet lapset eivät toki edes halua katsoa piirrettyjä. Bella on ihan vastikään alkanut kiinnostumaan esimerkiksi Nalle Puhista. Ennen ainoa viihde oli äidin laulama Saku Sammakko. Ja uskokaa, kun sanon, että siinä tosiaan oli viihdettä kerrakseen. Sakua on itseasiassa tullut tässä muutaman kuukauden aikana laulettua koko loppu elämän tarpeiksi. Vaan mitäpä sitä ei lapsensa eteen tekisi.

Toinen yleinen ajattelutapa tuntuu olevan se, että kun mukula tulee taloon, niin vanhempien elämä pyörii yksin omaan lapsen ympärillä. Itse olen tätäkin väitettä vastaan. Mikseivät vanhemmat voisi mennä kavereilleen istumaan iltaa tai ottaa lasin viiniä kotona lauantai iltana? Bella on liikkunut mukanamme jo muutaman viikon iästä alkaen. Viime viikonloppunakin olimme istumassa ystävämme kodassa iltaa ja hyvinhän Bellakin siellä pärjäsi. Maitopullo mukaan niin mikäs siinä ollessa. Hauskaa oli!

Pikku kotalainen.

Eli ei se, että perheessä on pieni lapsi tarkoita sitä, etteikö voisi mihinkään lähteä. Toki jos asiasta haluaa tehdä itselleen ongelman, niin mikäs siinä. Saattaa vaan pidemmän päälle käydä kotona istuminen hiukan ikäväksi. Tässäkin asiassa haluan korostaa, että jokainen tekee tavallaan, mutta jos joku toinen tekee asiat toisella tavalla, ei se tarkoita, että se olisi väärin.

Olen tässä nyt esittänyt aika vahvoja mielipiteitä ja haluan tähän loppuun vakuuttaa, että tarkoitukseni ei ole loukata ketään toisin ajattelevaa. Mikäli siis joku tunnistaa itsensä tästä tekstistä ja loukkaantuu siitä, niin pyydän anteeksi. Nämä nyt vain sattuvat olemaan omia ajatuksiani ja uskon, että minulla on niihin oikeus.

Sincerely yours: kara-x

... Musta joulu ...

Joulu on monelle sitä valoisaa ja iloista aikaa. Tehdään perusteellinen joulusiivous, leivotaan pipareita ja joulutorttuja, paketoidaan lahjoja, kaadetaan ja koristellaan kuusi. Näin meilläkin on joka vuosi joulua odotettu. Viime joulu oli valitettavasti erilainen. Meille saapui nimittäin musta joulu. Enkä tarkoita nyt säätä, vaikka sekin oli kyllä lumeton ja synkkä. Vain pari viikkoa ennen joulua jouduimme laskemaan rakkaan pappamme (ukin) haudan lepoon, eikä tilannetta helpottanut yhtään se, että samaan aikaan minun 103-vuotias mummini (äidin puolelta) taisteli myös vuodeosastolla hengestään. Sekaannusten välttämiseksi selvennettäköön, että kyseesä oli siis minun isoisäni, eli Bellan ukki. Normaalisti, kun kirjoitan tänne "mamma ja pappa", tarkoittaa se minun vanhempiani, eli Bellan isovanhempia.

Rakkaan papan menettäminen oli meille kaikille kova paikka. Olen kuitenkin iloinen, kun pappa sai oikeuden kutsua itseään ukiksi edes vähän aikaa ja että hän pääsi Isabellan ristiäisiin. Hän sai nähdä ensimmäisen lapsenlapsenlapsensa kastetilaisuuden ja kuulla, minkä nimen olimme tyttärellemme valinneet. Tiedän, että tämä oli hänelle itselleenkin hyvin tärkeää, mutta vielä tärkeämpää se oli minulle. Enpä arvannut, että tämä oli viimeinen kerta, kun näin papan, sillä vain viikko ristiäisten jälkeen hän nukkui pois. Hänen viimeiset sanansa jäävät ikuisesti mieleeni; "Isabella... Kaikkea hyvää sinulle elämässäsi." 

Vaikka otimme kaikki tämän menetyksen raskaasti, niin oli elämän kuitenkin jatkuttava ja surusta huolimatta saimme vietettyä ihan mukavan joulun. Bellan suurtakin suurempi lahjakasa tuskin yllätti ketään. Alla vielä muutama kuva koskien Bellan ensimmäistä joulua.

Bells ja lahjat...

Mammalta ja papalta saatu unilelu, jonka nimesimme Justukseksi.

Pyhien ajaksi saimme hetkeksi sulkea ikävät asiat mielestämme, vaan emmepä arvanneet, että joudumme hyvinkin pian jättämään hyvästit myös toiselle rakkaallemme. Vain muutama viikko joulun jälkeen nukkui myös mummi pois. Tähän olin itse pystynyt jollain asteella varautumaan. Olihan kyseessä hyvin iäkäs ihminen. Mutta vaikka näihin tilanteisiin kuinka yrittäisi varautua, niin jotenkin ne silti tulevat aina yllätyksenä ja kaipaus ja suru täyttää mielen. Mummi kuitenkin pääsi papan tavoin Isabellan ristiäisiin ja saimme napattua myös viiden sukupolven-kuvan. Minulle jäi isoisoäidistäni muistoja 23-vuoden ajalta ja vaikka Bella ei mummia muistakaan, niin jäi hänellekin ehkä kaikista muistoista se tärkein, nimittäin mummin hänelle kutomat villasukat. Nämä sukat olen kehystänyt tyttärelleni muistoksi hänen isoisoisoäidistään. 

Villasukkien lisäksi kuvassa myös Heidiltä ja Kristalta saatu pupu.

Olen tähän mennessä ollut niin onnellisessa asemassa, että minulla on ollut kaikki isovanhempani vielä keskuudessamme; molemmat mammat ja pappat, sekä vielä mummini. Tuntuu oudolta, kun on joutunut niin lyhyessä ajassa saattamaan kaksi läheistään viimeiselle matkalle. Uskon kuitenkin molempien kohdalla, että jos heidän lähtönsä olisi pitkittynyt, niin olisi myös kivut ja sairaalavuode tullut turhankin tutuiksi. Sellaista loppuelämää tuskin kukaan toivoo rakkailleen. Tämä ajatus teki omasta surutyöstäni hivenen verran helpompaa.

Näiden ikävien muistojen jälkeen, haluan päättää tämän kirjoituksen iloisempiin asioihin. Olimme nimittäin lauantaina Bellan kanssa ensimmäistä kertaa pulkkamäessä! Juusolta joululahjaksi saatu vauvapulkka osottautui erittäin mielekkääksi. 

Myös Lily oli touhussa mukana.

Sincerely yours: kara-x