... Pääsiäinen töltätty käyntiin ...

Kolmen Koon Kopla!

Eilen vietin pitkän tauon jälkeen aikaa vanhan harrastukseni parissa, nimittäin ratsastuksen. Siitä olikin vierähtänyt likemmäs kaksi vuotta, kun olen viimeksi ratsaille kavunnut.

Lähdimme ystävieni Kristan ja Katariinan kanssa muutamaksi tunniksi maastoilemaan Jaakkolan Islanninhevostallille, jossa olen aikoinaan käynyt säännöllisesti kenttätunneilla ja sillloin tällöin myös maastoilemassa. Hevosia on tullut niistä ajoista niin paljon lisää, etten edes tiedä kaikkia nimeltä.
Suosittelen tätä tallia lämpimästi ihan jokaiselle!

Tässä oli minun uljas ratsuni, Litfríd. Pakko sanoa, että oli kyllä kerrassaan aivan mahtava hevonen!

En edes muista, kuinka monta vuotta kyseisellä tallilla tuli käytyä, mutta kyllä siihen tarvitaan jo kahden käden sormia. Niin paljon tuli jaettua hauskoja hetkiä juuri Katrun ja Kristan kanssa.<3 

(Ja ei, en ole osallistumassa huomioliivini kanssa Miss Napapaita-kisoihin)

Tällä tallilla vietettyjen vuosien aikana alkoi muodostua haave omasta hevosesta. Lopulta vanhempani ostivat minulle risteytysponi Kallen, joka saapui meille toimittamaan ensimmäisen hevoseni virkaa. Täytyihän Kallella toki kaveri olla, joten hommasimme myös pienen shetlanninponin, nimeltään Mukelo.

Kallen käydessä ikänsä vuoksi entistäkin laiskemmaksi, ei ponin vauhti enää riittänyt minulle. Tämän seurauksena löysinkin elämäni hevosen, Ykän. 

Ykä = Zabriskie Point

Vauhdikas ja lempeä ruuna oli kaikkea sitä, mitä olin etsinyt. Vaikkei lämminverisiä hevosia pidetäkkään kovassa suosiossa, olin minä omasta mielestäni osunut kultakaivokseen. Vaikka Ykä oli vanha ravuri, niin osasi se kaiken maailman kouluratsastus-koukeroita, mistä minulla ei ollut tietoakaan. Itse kun olin perehtynyt enemmän maastoiluun ja islanninhevosilla ratsastamiseen. 

Kuva: Sanna Vettenniemi

Monta vuotta Ykä palveli minua uskollisesti. Parhaiten muistan pitkät laukkasuorat, kun vauhti oli niin kova, että vesi alkoi vuotaa silmistä ja sen, kun laitumella kävellessä Ykä saapui aina kerjäämään rapsutuksia. 

Sitten tapahtui jotain. Minä nimittäin valmistuin ammattikoulusta ja edessä oli työelämään siirtyminen. Pitkien ajomatkojen ja raskaan työn uuvuttamana ei minulla enää riittänyt aikaa ratsastamiselle. Myös selkäkipuni tekivät ratsastamisesta miltein mahdotonta. Mietin pitkään Ykän myymistä, mutta en halunut luopua hevosestani lopullisesti, kun olin sen vihdon löytänyt. Laitoin poitsun siis ylläpitoon. 

Monta vuotta on jälleen vierähtänyt ja Ykä on ollut muutamassa erissä ylläpitokodissa. Jokaisen kodin olen valinnut tarkkaan ja huolella. Mahdollisuuksien mukaan olen käynyt myös katsomassa hevosen vointia tietyin väliajoin. Erinäisistä syistä ylläpitäjät ovat aina joutuneet luopumaan hevosesta. Painotan tässä kohtaa, että koskaan ei ole ollut kyse siitä, että Ykä olisi käyttäytynyt huonosti! 

Tämän johdosta herra on palannut aina välillä pieneksi ajaksi kotiin, ennen kuin olen löytänyt uuden, sopivan ylläpitäjän. Vaikka hevosta olikin hoidettu hyvin ja huolella jokaisessa paikassa, niin ei se enää ollut kuitenkaan se sama polle, jonka kanssa minä olin elämääni jakanut. Huomasin pian, että minun ja Ykän välinen side oli kadonnut. 

Hevonen, joka ennen rakasti sitä, että hyppäsin sen selkään ja lähdimme maastoilemaan, ei enää luottanut minuun tippaakaan. Olin aina tiennyt, että Ykä on niin sanotusti yhden ihmisen hevonen. En kuitenkaan arvannut, että eläin osaisi näyttää turhautumisensa niin selvästi. Viimeksi, kaksi vuotta sitten, kun ratsastin Ykällä huomasin, ettei se ollut enää kiintynyt minuun millään lailla. Päinvastoin minusta alkoi tuntua, että se kantoi minulle kaunaa ja jälkeenpäin ajateltuna, niin aivan syystä. Edelleenkää minulla ei ollut aikaa ratsastella sen enempää, kuin muutaman kerran viikossa, joten ainoa vaihtoehtoni oli laittaa poika jälleen uuteen kotiin. 

Ykä on aina pitänyt kopittamisesta. Se kävelee suoraan koppiin ja alkaa odottaa malttamattomana, että mihin lähdetään. Viime kerta oli kuitenkin suoraan helvetistä. Herra käveli kuljetuskoppiin aivan kuten ennnenkin, mutta sitten sille tuli paniikki. Päätin silloin, seisoessani kuljetuskopin seinän ja vauhkoontuneen hevosen välissä, että tämä on Ykän viimeinen kuljetus. Poikaa ei enää raahattaisi paikasta toiseen. Jos tämä ylläpitopaikka ei jostain syystä toimisi, niin Ykä tulisi lopullisesti takaisin kotiin ja minun olisi vain löydettävä aikaa sille tai sitten minun täytyisi miettiä hevoseni kohtaloa rankimman kautta. 

Nyt, kaksi vuotta myöhemmin, Ykä on edelleen tällä tiellä. Se on vihdoin  löytänyt taas ihmisen/ihmiset joihin se voi luottaa. Kuten omakohtaisesti tiedän, niin luottaessaan käsittelijäänsä on tämä hevonen aivan täydellinen! Ykällä on nyt ympärillään ihmisiä, jotka pystyvät täyttämään sen liikkumisen ja ihmis-seuran tarpeet. Ponikaveri Masasta on myös tullut erittäin tärkeä. 

Herra on nyt vihdoin löytänyt itselleen kodin, jota minä en enää loppuvuosina pystynyt sille tarjoamaan. Elän jopa siinä toivossa, että tämä olisi Ykälle se loppuelämän koti. Tai, että tämä olisi Ykälle koti ainakin niin kauan, kun poitsulla on vielä ratsastettavia vuosia edessä. Leppoisat eläkepäivät minäkin pystyn sille tarjoamaan!

Ykästä luopuminen ei koskaan ollut minulle helppoa! Tein kuitenkin päätökseni ajatellen eläimen etua. Jos se olisi jäänyt minulle, niin en olisi pystynyt täyttämään sen liikunnan tarvetta, enkä olisi myöskään ollut jakamassa sen kanssa jokaista päivää. Näin oli siis Ykän kannalta parempi. Vaikkei minulla olisikaan koskaan mahdollisuutta ottaa hevostani takaisin kotiin, niin ei sen paikkaa voi kukaan sydämestäni viedä. <3

Kuva: Ida Palmroos

Nyt kun pääsin pitkästä aikaa ratsaille, niin olisi kiva jatkaa tämän harrastuksen parissa useamminkin. Vanhoja hevostelu-aikoja on meinaan suunnaton ikävä! Valitettavasti varallisuus-tilanne ei anna tässä kohtaa todellakaan myöden. Kaikki "ylimääräinen" raha menee tällä hetkellä vaippoihin ja korvikkeisiin. 

Noh, ehkä saan vuoden päästä taas mahdollisuuden lähteä tölttäilemään upeisiin maisemiin, kera parhaan seuran. :)

Ps. Kalle ja Mukelo toimittavat edelleen ruohonleikkurin virkaa vanhempieni luona.

Sincerely yours: kara-x

... Dreaming of the Black Pearl's captain ...

Varoitus! Luvassa, ehkä jopa hieman teinimäistä, fantasiointia!

Viikonloppu on tällä kertaa mennyt lähinnä kotona ollessa, telkkaria katsellen. Eilen katsottiin pitkästä aikaa Pirates of the Caribbean-elokuvien ensimmäinen osa. Siitä ei vain pääse mihinkään, että vaikka tämän leffan näkisi kuinka monta kertaa tahansa, niin aina se on yhtä katsomisen arvoinen.

Tiedän, että varsinkin ensimmäinen osa, alkaa olla ihmisten mielestä jo aika loppuun nähty, mutta itse katsoin sen niin pitkän ajan jälkeen, että se herätti taas ne samat tuntemukset, kuin aivan ensimmäisellä katselukerralla. Elokuvien tunnusmusiikki saa ihoni melkein poikkeuksetta aina kananlihalle.

Normaalisti olen sellainen "hömppäleffojen"-kannattaja, mutta tietyt toiminta- ja fantasia-elokuvat tekevät kyllä lähtemättömän vaikutuksen (Varsinkin, jos päänäyttelijä sattuu omaamaan kiinnostavan ulkonäön).

Tuskinpa olen ainoa, jonka päiväuniin saattaa ilmaantua tuo mysteerinen, persoonallinen ja komea Jack Sparrow. Pakko sanoa, että Johnny Depp on onnistunut roolissaan aivan mahtavasti!

Tämän komeuden rinnalle saan kuitenkin listattua useita muitakin huomioni arvoisia herrashenkilöitä ja tässä nyt esimerkkinä muutamia:

Kun on kyse Pirates of the Caribbean-elokuvista, ei sovi myöskään unohtaa Orlando Bloomia, joka hänkin on suuressa osassa. Itse tosin tykästyin hänen hahmoonsa vasta, kun herra veti piraattihuivin päähänsä, kolmannessa elokuvassa.

Jo edellä mainitun lisäksi olen aina ollut TSH-kannattaja. Taru Sormusten Herrasta-trilogia on ollut aina suosiossani ja nämäkin osat on tullut katsottua lukuisia kertoja. Näiden elokuvien roolisuorituksista nostan korkeimmalle korokkeelle Aragornia näyttelevän Viggo Mortensen:in. Kukapa pystyisi tämänkään näköistä heppua vastustamaan?

Seuraavaksi haluaisin ottaa esille lempileffoistani sen tuoreimman, eli Twilight-elokuvat. Kuten olen aiemmassa postauksessa jo kertonut, niin Isabella sai nimensä tämän sagan päähenkilön mukaan. Tästäkin löytyy muutama erittäin mielenkiintoinen mieshenkilö. Suurimmat mielipide-erot syntyvät varmaan valinnasta Edwardin ja Jacobin välillä.

Jotkut ihannoivat Edwardia esittävää Robert Pattinsonia, mutta minä puolestaan isken silmäni mieluummin Jacobiin (tietenkin vasta sitten, kun hiukset ovat lyhyet).

Haluan korostaa, että päiväunieni mahdolliset kohteet ovat nimenomaan nämä roolihahmot, eivät niinkään ihmiset itse. Tiedän kyllä miltä Johnny Depp ja Viggo Mortensen näyttävät kävellessään punaisella matolla, eikä se herätä minussa mitään mielenkiintoa. Heidän roolihahmonsa tekevät heistä unelmoitavia.

Tässä on kaikelle tälle hömpälle vastapainoksi minun todellisuuteni, mitä en vaihtaisi mistään hinnasta mihinkään.. En edes Jack Sparrow:iin!

Sincerely yours: kara-x

... Suuria muutoksia ...

Kuten huomaattekin, niin blogi on saanut itselleen kokonaan uuden ulkoasun. Tämä lienee tarpeetonta sanoa, mutta; blogini on PINKKI?! Tuskin ymmärrän itsekkään, miten tässä näin kävi. Minä, joka en koskaan ole liiemmin perustanut kyseisestä väristä, päätin sitten repäistä oikein kunnolla. Vanhasta ulkoasusta ei taida olla muuta jäljellä, kuin otsikko. 

Jos mieslukijoita on ennestäänkin ollut vähän, niin tämä väriteema todennäköisesti karkoittaa ne vähäisetkin. Toivon kuitenkin, ettei näin kävisi. Jokainen yksittäinenkin kävijä tuottaa minulle erittäin hyvän mielen. Vaikka kirjoitan tätä enemmän itseäni varten, niin en voi kiistää, ettenkö olisi iloinen, kun huomaan, että tekstejäni on luettu. Pientä blogiani ollaan tähän mennessä katsottu kaiken kaikkiaan reilut 2200 kertaa. Muihin vertaamiini se on vain pieni murto-osa, mutta olen silti ylpeä tästäkin saavutuksesta.

Mamma ja pappa kävivät katsomassa Bellan konttaamista tuliaisten kera.

Tämä viikko on tuntunut olevan Bellalle erittäin edistyksellinen. Konttaamisen lisäksi tyttö on oppinut istumaan ilman minkäänlaista tukea. Onhan neiti istuskellut jo muutaman viikon, mutta hän on aina nojaillut toisella kädellä lattiaan. Nyt on nojailu jäänyt kokonaan pois ja Bells istuu jo pitkiäkin aikoja lattialla, lelua ihmetellen. Tämän lisäksi pienokainen on alkanut harjoitella tukea vasten seisomaan nousemista. Ei hän kylläkään vielä sohvapöytää vasten harjoittele, mutta jos minä istun lattialla, niin kädestäni kiinni pitäen noustaan jo aika komeasti.

Myös ruokavaliossa on tapahtunut muutoksia. Bells on nimittäin ruvennut syömään aamupuuroa. Keitän joka aamu tytsylle tavallista kaurapuuroa ja soseutan sen sitten hienoksi. Puuron joukkoon kun laittaa hieman hedelmäsosetta, niin hyvää on!

Vihannessoseet teen myös itse. Neiti on tottunut syömään bataattia, perunaa, kukkakaalia, parsakaalia ja porkkanaa. Näitä voi sitten yhdistellä milloin mitenkin. 

Iltavellissä olemme ottaneet viljat käyttöön. Aluksi aloitimme riisi- ja maissivellillä ja pikkuhiljaa olemme lisäilleet joukkoon kaura- ja 4-viljanvelliä. 

Neiti saa siis kiinteitä 3 kertaa päivässä ja illalla velliä. Korviketta menee silti näiden ruokailuiden välissä päivän aikana yhteensä reilut 6 dl. Maidon kerta-annos on noin 160 ml.

Tässä vielä esimerkki Bellan ruokailuista:

• Maito
• Aamupuuro
• Maito 
• Vihannessose
• Maito
• Hedelmäsose
• Maito
• Iltavelli

Näistä ruokailutottumuksista saattaisi taas joku keskustelupalstojen äityli ruveta paasaamaan. En kuitenkaan syöttäisi tätä määrää kiinteitä tytölle, jollei hän söisi niitä niin suurella ruokahalulla. Vatsankin toiminta on pysynyt hyvänä, eikä neuvolassakaan ole kehoitettu tekemään mitään toisin. Näin on siis hyvä!

Vatsantoiminnasta puheenollen, niin olemme myös siirtyneet vihdoin käyttämään Bellalla 3 koon vaippoja. Vaippojen koothan menevät kilojen mukaan ja niiden puolesta olisimme voineet siirtyä isompiin jo ajat sitten. Bells on kuitenkin sen verran siron kokoinen, että tätä ennen ei olisi voinut edes harkita vaihtoa suurempiin.

Sincerely yours: kara-x

... Harjoittelun tulokset ...

Nyt se tapahtui! Pikku Bella oppi nimittäin tiistaina konttaamaan! Kovin on neiti tätä jo harjoitellutkin, mutta  kunnollista etenemistä ei ole ennen tapahtunut.

Olimme tiistaina isomamman luona kyläilemässä ja siellä Bells päätti ottaa ensimmäiset konttaus-askeleet. Jo muutaman minuutin jälkeen, neiti paineli jo oikein vauhdilla menemään!  Pikkuinen päätti jättää kokonaan tuon ryömintä-vaiheen välistä ja siirtyä suoraan isojen tyttöjen kerhoon! Go Nirppu!

Miinuspuolena tässä on se, että nyt saa äiti tehdä todella töitä, jotta pysyy aina askeleen edellä palleroisen aikeista. 

Treenailua isomamman luona.

Myös seisomista harjoitellaan ahkerasti.

Kävimme myös samaisena päivänä ostamassa pikkuiselle syöttötuolin. Löydettiin Baby Town:ista oikein kivan näköinen tuoli, joka sattui vielä olemaan alennuksessa. Normaalisti noin 150€ maksava syöttötuoli lähti matkaamme 80€ hintaan. Pehmustetta emme valitettavasti tuoliin samalla reissulla löytäneet, joten sellainen täytyy vielä jostain hommata. 

Aamupuuron syöntiä uudessa tuolissa.

Kaiken tämän lisäksi kävimme myös ostamassa Bellalle uusia, hieman isompia vaatteita. Pikkuinen on nyt virallisesti kasvanut ulos koon 54 vaatteista. Vein juuri säilytykseen ison sylillisen kyseisen koon vaatteita, joten nyt oli pakko ostaa uusia tilalle. Tällä hetkellä vaatekoko on 62.

Löysimme tytsylle myös ihanat aurinkolasit. Näillä Hello Kitty-laseilla kelpaa kesällä sitten paistatella päivää. <3

<3

Sincerely yours: kara-x

... Miehet häärää - Naiset määrää? ...

Jokainen parisuhteessä elävä tai elänyt tietää, ettei kumppanin teot tai tekemättä jättämiset aina miellytä. Jos joku väittää, ettei mikään toisen tapa ärsytä tai ota edes hetkellisesti päähän, väitän hänen valehtelevan. 

Tämä postaus sai alkunsa kuivuneesta ketsuppi-läjästä lautasen reunalla. Että ottaa päähän liottaa ja hinkata sitä irti! Vaivaisesta tahrasta lähti idea ottaa selville myös muiden ihmisten ärsyyntymisen aiheet. Tein kyselyn molempien sukupuolten edustajille ja listasin heidän mielestään ärsyttävät asiat.

Oletin saavani vastaukseksi näitä legendaarisia, kuten vessanpytyn kannen jättäminen ylös ja tavaroiden lojumaan jättäminen, enkä joutunut pettymään. 

Useimmat naiset osasivat heti kertoa muutaman esimerkin aiheesta, mutta miehille tämä tuntui olevan hankalampaa. Monen täytyi miettiä asiaa pitkään, ennen kuin osasivat vastata. Johtuuko tämä siitä, että miehiä ei ärsytä pikkuseikat vai osaavatko naiset ottaa kumppaninsa mielipiteet paremmin huomioon, jolloin ärsykkeitä ei synny?

Naisten vastaukset:

Naisia tuntui ärsyttävän eniten miesten piereskely ja yleisen sekasotkun aiheuttaminen kotona. Aina saa olla sulkemassa kaapinovia ja siivoamassa vaatteita tai lukematta jääneitä GTI-lehtiä lattialta. Partakarvat kylpyhuoneen lavuaarissa ja voileivän väärin tekeminen nousivat myös esille. Ja kyllä, voileivän pystyy kasaamaan väärin. Juusto kuuluu kinkun alle ja siihen päälle mahdolliset pupun ruuat, EI toisin päin. Miesten yleinen välinpitämättömyys ja vessapaperirullan väärinpäin asennus telineeseen, pääsivät nekin listalle. Myöskin likaisten astioiden välitön koneeseen laitto ja roskien oikein sijoittaminen, tuntuu olevan miehille aivan utopistinen asia. Jos jääkaapista sattuu isännän käteen osumaan härskiintynyt maitotölkki, niin millä ihmeen logiikalla se kuuluu laittaa sinne takaisin? I don't get it!

Miesten vastaukset:

Aivan ensimmäiseksi on pakko todeta, että miesten vastaukset olivat pienoinen pettymys. Kyselyä tehdessäni, jotkut miehet sutkauttivat, että ärsyttävien asioiden-lista tulee olemaan loputon, mutta siltikään he eivät osanneet antaa minkään näköistä esimerkkiä. Joko miehet pelkäsivät naisten reaktioita tai sitten me emme todellisuudessa olekkaan niin ärsyttäviä, kuin kaksilahkeiset välillä antavat ymmärtää. Joitain tuloksia sain kuitenkin puserrettua heistä irti. Yleisimpinä näistä olivat naisten ainainen mäkättäminen ja pilkun viilaaminen. Myös hiuksilla tukittu lattiakaivo ja aina leväällään olevat ehostusvälineet oli laitettu merkille. Meikki-kynien teroittaminen on ok, mutta täytyykö ne silput jättää lojumaan sinne lavuaarin pohjalle? 
Tuhansista kenkiin tuhlatuista rahoista viis, mutta onko ne kalossit pakko jättää keskelle eteistä lojumaan, niin että pubista palaava mies takuulla kompuroi niihin?  (Vastaus lienee sanomattakin selvää)
Ainainen tasa-arvon esille nostaminen ja vanhojen asioiden muistelu ei nekään olleen naisille eduksi. Äskeiseen lisäyksenä, että totesipa eräs herra myöskin, että naiset muistavat nämä vanhat asiat vain silloin, kun siitä on heille itselleen hyötyä. Sama henkilö totesi myös, että Peteä saattaa ärsyttää, kun raskaan työpäivän jälkeen ei ole ruoka valmiina pöydässä. Kiitos sanavalmiuteni totesin tähän, ettei Pete osaa kaivata sellaista, mitä sillä ei ole koskaan ollutkaan!

Yhteenveto: 

Naiset kertoivat keskimäärin neljä-viisi mielestään ärsyttävintä asiaa, kun taas miehet joutuivat miettimään ankarasti, että saivat edes yhden asian listattua. Kuinka monia miehiä ärsyttää, että naiset huomauttavat samasta, arkisesta asiasta, jatkuvasti? Ja kuinka monia naisia ärsyttää  se asiasta toitottaminen? 

Tovin verran vastauksia mietittyäni tulin siihen lopputulokseen, että naiset muistavat asioita paremmin ja ovat myös huomattavasti pitkävihaisempia. Emäntiä saattaa ärsyttää päivän tapahtumat vielä illalla nukkumaan mentäessä, kun taas isännät alkavat suuremmankin riidan jälkeen kuorsaamaan tyytyväisesti, räkä poskella valuen. Tätä ei kuintenkaan voi laskea miehille viaksi. Kuika moni nainen tekisikään mitä vain, että saisi joka ilta mennä stressittömänä ja hyvillä mielin nukkumaan. Itse ainakin sorrun pohtimaan päivän tapahtumia juuri nukkumaan mentäessä. Jos päivään on osunut joku ärsyttävä tapahtuma, saattaa se kummitella mielessäni pitkiäkin aikoja. Miehet puolestaan murehtivat asioita huomattavasti vähemmän ja tämän vuoksi unohtavat asiat nopeammin. Uskon, että juuri tämän vuoksi en saanut herroilta odottamaani vastaus-ryöppyä. He eivät yksinkertaisesti enää muistaneet, mikä heitä on milloinkin ärsyttänyt.

Haluan kiittää kaikkia kyselyyni vastanneita. Ilman teitä tämä postaus olisi jäänyt kovin suppeaksi. Muistakaa, että vaikka toisen teot kuinka ottaisivat välillä päähän, niin juuri se tekee teidän suhteesta täydellisen. Myös ärtymys ja viha ovat tunteita ja niitä tarvitaan toimivaan parisuhteeseen aivan yhtä paljon, kuin iloa ja rakkautta. Lopuksi vielä pienet kehotukset molemmille osapuolille:

Naiset: Muistakaa, että viikkojen mökötys on turhaa. Mies tuskin enää edes muistaa mistä olet kiukkuinen saati, että muistaisi sen johtuvan nimenomaan hänen teoistaan.

Miehet: Yrittäkää ottaa naisenne paremmin huomioon. Saattaa ehkä tuntua siltä, että hän mäkättää jokaisesta asiasta, mutta todellisuudessa hän vain yrittää saada sinua muistamaan huomautuksensa vielä kolmen minuutin jälkeenkin.

Pete: Lieneekö tarpeellista edes sanoa, että lakkaa jättämästä niitä ketsupin jämiä siihen lautaselle kuivettumaan! Kiitos! <3

Sincerely yours: kara-x