... Pääsiäinen töltätty käyntiin ...

Kolmen Koon Kopla!

Eilen vietin pitkän tauon jälkeen aikaa vanhan harrastukseni parissa, nimittäin ratsastuksen. Siitä olikin vierähtänyt likemmäs kaksi vuotta, kun olen viimeksi ratsaille kavunnut.

Lähdimme ystävieni Kristan ja Katariinan kanssa muutamaksi tunniksi maastoilemaan Jaakkolan Islanninhevostallille, jossa olen aikoinaan käynyt säännöllisesti kenttätunneilla ja sillloin tällöin myös maastoilemassa. Hevosia on tullut niistä ajoista niin paljon lisää, etten edes tiedä kaikkia nimeltä.
Suosittelen tätä tallia lämpimästi ihan jokaiselle!

Tässä oli minun uljas ratsuni, Litfríd. Pakko sanoa, että oli kyllä kerrassaan aivan mahtava hevonen!

En edes muista, kuinka monta vuotta kyseisellä tallilla tuli käytyä, mutta kyllä siihen tarvitaan jo kahden käden sormia. Niin paljon tuli jaettua hauskoja hetkiä juuri Katrun ja Kristan kanssa.<3 

(Ja ei, en ole osallistumassa huomioliivini kanssa Miss Napapaita-kisoihin)

Tällä tallilla vietettyjen vuosien aikana alkoi muodostua haave omasta hevosesta. Lopulta vanhempani ostivat minulle risteytysponi Kallen, joka saapui meille toimittamaan ensimmäisen hevoseni virkaa. Täytyihän Kallella toki kaveri olla, joten hommasimme myös pienen shetlanninponin, nimeltään Mukelo.

Kallen käydessä ikänsä vuoksi entistäkin laiskemmaksi, ei ponin vauhti enää riittänyt minulle. Tämän seurauksena löysinkin elämäni hevosen, Ykän. 

Ykä = Zabriskie Point

Vauhdikas ja lempeä ruuna oli kaikkea sitä, mitä olin etsinyt. Vaikkei lämminverisiä hevosia pidetäkkään kovassa suosiossa, olin minä omasta mielestäni osunut kultakaivokseen. Vaikka Ykä oli vanha ravuri, niin osasi se kaiken maailman kouluratsastus-koukeroita, mistä minulla ei ollut tietoakaan. Itse kun olin perehtynyt enemmän maastoiluun ja islanninhevosilla ratsastamiseen. 

Kuva: Sanna Vettenniemi

Monta vuotta Ykä palveli minua uskollisesti. Parhaiten muistan pitkät laukkasuorat, kun vauhti oli niin kova, että vesi alkoi vuotaa silmistä ja sen, kun laitumella kävellessä Ykä saapui aina kerjäämään rapsutuksia. 

Sitten tapahtui jotain. Minä nimittäin valmistuin ammattikoulusta ja edessä oli työelämään siirtyminen. Pitkien ajomatkojen ja raskaan työn uuvuttamana ei minulla enää riittänyt aikaa ratsastamiselle. Myös selkäkipuni tekivät ratsastamisesta miltein mahdotonta. Mietin pitkään Ykän myymistä, mutta en halunut luopua hevosestani lopullisesti, kun olin sen vihdon löytänyt. Laitoin poitsun siis ylläpitoon. 

Monta vuotta on jälleen vierähtänyt ja Ykä on ollut muutamassa erissä ylläpitokodissa. Jokaisen kodin olen valinnut tarkkaan ja huolella. Mahdollisuuksien mukaan olen käynyt myös katsomassa hevosen vointia tietyin väliajoin. Erinäisistä syistä ylläpitäjät ovat aina joutuneet luopumaan hevosesta. Painotan tässä kohtaa, että koskaan ei ole ollut kyse siitä, että Ykä olisi käyttäytynyt huonosti! 

Tämän johdosta herra on palannut aina välillä pieneksi ajaksi kotiin, ennen kuin olen löytänyt uuden, sopivan ylläpitäjän. Vaikka hevosta olikin hoidettu hyvin ja huolella jokaisessa paikassa, niin ei se enää ollut kuitenkaan se sama polle, jonka kanssa minä olin elämääni jakanut. Huomasin pian, että minun ja Ykän välinen side oli kadonnut. 

Hevonen, joka ennen rakasti sitä, että hyppäsin sen selkään ja lähdimme maastoilemaan, ei enää luottanut minuun tippaakaan. Olin aina tiennyt, että Ykä on niin sanotusti yhden ihmisen hevonen. En kuitenkaan arvannut, että eläin osaisi näyttää turhautumisensa niin selvästi. Viimeksi, kaksi vuotta sitten, kun ratsastin Ykällä huomasin, ettei se ollut enää kiintynyt minuun millään lailla. Päinvastoin minusta alkoi tuntua, että se kantoi minulle kaunaa ja jälkeenpäin ajateltuna, niin aivan syystä. Edelleenkää minulla ei ollut aikaa ratsastella sen enempää, kuin muutaman kerran viikossa, joten ainoa vaihtoehtoni oli laittaa poika jälleen uuteen kotiin. 

Ykä on aina pitänyt kopittamisesta. Se kävelee suoraan koppiin ja alkaa odottaa malttamattomana, että mihin lähdetään. Viime kerta oli kuitenkin suoraan helvetistä. Herra käveli kuljetuskoppiin aivan kuten ennnenkin, mutta sitten sille tuli paniikki. Päätin silloin, seisoessani kuljetuskopin seinän ja vauhkoontuneen hevosen välissä, että tämä on Ykän viimeinen kuljetus. Poikaa ei enää raahattaisi paikasta toiseen. Jos tämä ylläpitopaikka ei jostain syystä toimisi, niin Ykä tulisi lopullisesti takaisin kotiin ja minun olisi vain löydettävä aikaa sille tai sitten minun täytyisi miettiä hevoseni kohtaloa rankimman kautta. 

Nyt, kaksi vuotta myöhemmin, Ykä on edelleen tällä tiellä. Se on vihdoin  löytänyt taas ihmisen/ihmiset joihin se voi luottaa. Kuten omakohtaisesti tiedän, niin luottaessaan käsittelijäänsä on tämä hevonen aivan täydellinen! Ykällä on nyt ympärillään ihmisiä, jotka pystyvät täyttämään sen liikkumisen ja ihmis-seuran tarpeet. Ponikaveri Masasta on myös tullut erittäin tärkeä. 

Herra on nyt vihdoin löytänyt itselleen kodin, jota minä en enää loppuvuosina pystynyt sille tarjoamaan. Elän jopa siinä toivossa, että tämä olisi Ykälle se loppuelämän koti. Tai, että tämä olisi Ykälle koti ainakin niin kauan, kun poitsulla on vielä ratsastettavia vuosia edessä. Leppoisat eläkepäivät minäkin pystyn sille tarjoamaan!

Ykästä luopuminen ei koskaan ollut minulle helppoa! Tein kuitenkin päätökseni ajatellen eläimen etua. Jos se olisi jäänyt minulle, niin en olisi pystynyt täyttämään sen liikunnan tarvetta, enkä olisi myöskään ollut jakamassa sen kanssa jokaista päivää. Näin oli siis Ykän kannalta parempi. Vaikkei minulla olisikaan koskaan mahdollisuutta ottaa hevostani takaisin kotiin, niin ei sen paikkaa voi kukaan sydämestäni viedä. <3

Kuva: Ida Palmroos

Nyt kun pääsin pitkästä aikaa ratsaille, niin olisi kiva jatkaa tämän harrastuksen parissa useamminkin. Vanhoja hevostelu-aikoja on meinaan suunnaton ikävä! Valitettavasti varallisuus-tilanne ei anna tässä kohtaa todellakaan myöden. Kaikki "ylimääräinen" raha menee tällä hetkellä vaippoihin ja korvikkeisiin. 

Noh, ehkä saan vuoden päästä taas mahdollisuuden lähteä tölttäilemään upeisiin maisemiin, kera parhaan seuran. :)

Ps. Kalle ja Mukelo toimittavat edelleen ruohonleikkurin virkaa vanhempieni luona.

Sincerely yours: kara-x